Nousin 8.01. Ei väsyttänyt juurikaan. #

Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. Kameran jätin taas kotiin, ja ajelin niin lujaa kuin kintuista lähti. Vajaa +10 °, heikko länsituuli, alkupuoli umpipilvistä. Metsään tullessani alkoi vähän rakoilla. Aika vilpoista, pitkät päällä oli enimmäkseen ihan sopiva. #

Vain pikkuperhosia näkyi jokunen, isompia ei yhtään. #

Palatessani kävin Prismassa. #

Kotiin palattuani söin hirssipuuron. Pötköttelin, luin päivitykset. #

Join termarillisen tuoretta kahvia. Kirjoittelin tätä. #

Kävin ajelemassa metsäosion molempiin suuntiin. Aamuista paljon lämpimämpää, ja ennusteessa aiemmin ollut pilvipeite oli vaihtunut selkeään, mutta kun metsään pääsin niin tietenkin iso pilvilautta justiin vääntyi auringon eteen, ja vasta Kalimenojan mutkalle tullessani väistyi. #

Ihan kohtalainen saalis kuitenkin, vaikka ensimmäinen perhonen, vaalea mittari, todennäköisesti invalidisoi toissapäiväisen kirjosiiveksi luulemani, sillä tämä oli juuri siinä samalla kohtaa, ja saman näköinen. En sen ainoan dokumentoidun havaintoni perusteella vielä läheskään erottaisi kirjosiipeä mittarista lennossa. #

Sen jälkeen seuraavat kuvat otin vasta sitten siellä Kalimenojan mutkalla. Pysähdyin siellä mukavannäköisen nokkospeiton takia, paitsi että ne olivatkin näköjään koiranputkea. Oli mitä oli, sitä tutkiessa sattui sitten tietysti silmään ludetta, seppää, ja yksi karttaperhonenkin. Idänpirkkoja oli paljon, mutta senkin olen kuvannut viime kesänä#

Sitten kameran akku alkoi olla lopuillaan, enkä ollut älynnyt ottaa vara-akkua, vaikka/koska lähtiessäni katsoin, että muka puolet vielä jäljellä. Mutta tuo loppuja olikin näemmä semmoinen, että ensin näyttää, ettei vähene ikinä, sitten hyppää täydestä suoraan siihen puolikkaaseen, ja saman tien onkin sitten jo loppumassa. #

Sen takia en sitten ottanut enää kuvia, kun säästelin sitä akkua siltä varalta, että jotain perin eriskummallista näkyy, mutteipä näkynyt. Ensimmäisen sudenkorennonkin jätin sen takia kuvaamatta. Auroraojalla tämä oli, niin kuin viime kesänkin ensimmäinen#

Sen jälkeen alkoi kyllä taas pilvistyäkin, etteipä enää paljon muuta tullut missattua. #

Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten lämmitin ja söin hampurilaiset. #

Silppusin kasvikset, muotoilin piirakkapohjan ja sekoitin täytteen. #

Perkasin ja latasin kuvat. Viimeistelin tämän. #

Viihdekulutus #