Nousin 5.04. Väsytti jonkin verran. #

Keitin kahvin, söin aamupuuron. #

Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. Selkeää, heikko länsituuli, lähtiessäni (kotiennusteessa) +11, palatessani +13 °, mutta kuumasti paistoi aurinko, vaikka varjoissa vielä vähän viileää. Lahdenrannalla piti pysähtyä riisumaan takki. #

Palatessani kävin Prismassa. #

Kotiin palattuani söin hirssipuuron ja leipiä. Join termarillisen aamukahvia. Kirjoittelin tätä. Aloittelin kuvien perkuuta. #

Kävin ajelemassa metsäosion molempiin suuntiin. Kotiennusteessa vajaa +15, mutta kaupungin ennusteen +18 ° tuntui mettässä osuvammalta. Onneksi palatessa tuuli vähän viilensi. #

Kamera nitisi valjaassa jo tällä jälkimmäisellä lenkillä, että eipä ainakaan silikonia parempi ollut tuo aseöljy siihen#

Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten lämmitin ja söin hampurilaiset. #

Perkasin ja latasin perhos- ja käärmekuvat, muut lajit jätin huomiselle. #

Ei paskempi saalis yhdelle päivälle: pikkukultasiipi, metsämittarinaaras, mustatäplähiipijä (koiras), ritariperhonen, amiraali (viimeiset kaksi täsmälleen samana vuodenpäivänä kuin viime vuonna, amiraali tietysti vakiopaikallaan Jylkynkankaalla), ja kyitä#

Hopeatäpliä sen sijaan ei vieläkään. #

Karttaperhosia on vähintään yhtä paljon kuin vuosi sitten, yksin hopeatäpläsuoralla jo kymmenkunta. Ovat jostain syystä kokoskaalan pienempien päästä kaikki. Viime vuonna oli enemmän kokovaihtelua, mutta ehkä ne isommat tulevat myöhemmin (ja muistoni viime kesältä ovat puristuneet yhteen). #

Entertainment consumed #