Nousin 4.43. Väsytti aika paljon. #

Keitin kahvin, söin aamupuuron. #

Kävelin salille. Tein selänojennuksia, vinoprässiä vuorojaloin, reidenkoukistuksia ja pohkeet. #

Kävelin kotiin. Mittareita siellä täällä, vain yhden metsämittarin tunnistin. Piippopaksupäitä muutama, yksi lanttuperhonen. #

Porraskäytävän seinällä mittari. Kaivoin pitkästä aikaa esiin Canonin vakio-objektiivin, jolla pääsee paljon lähemmäksi kuin telezoomilla, ja kuvasin sillä. Salamaakin älysin peräti käyttää, kun oli niin pimeässä paikassa. #

Varjokulmumittari, minulle uusi taas. Ei varsinaisen harvinainen, mutta harvinaisen varhainen#

Söin päivällisen. Pötköttelin, luin päivitykset, täyttelin nonogrammeja. #

Kirjoittelin tätä. Join termarillisen aamukahvia. Söin leivät. #

Kävin ajelemassa metsäosion molempiin suuntiin. Selkeää, heikko tuuli, helleraja taisi ylittyä. #

Pientareiden niittoa oli jatkettu Talvikankaalle asti, ja palatessani lanakin oli käynyt Auranmajalla saakka. #

Ensimmäinen amiraali heti rispipuistossa, ja amiraaleja yhteensä koko lenkillä ehkä puolisenkymmentä, mikä taisi olla eniten tähän mennessä (tänä kesänä). Ohdakeperhonen vilahti lumenkaatopaikantiellä#

Pieridae yksilömäärissä ehkä runsain ryhmä (etenkin suokeltaperhoset yhä runsastumaan päin), jollei sinisiipisiä lasketa; jälkimmäiset enimmäkseen sinisiipiä, vaikka ruostuneita vihernopsasiipiäkin vielä sinnittelee. Jälkimmäiset selittävät ehkä osan tummista ”mittareista”, mutta enemmistön selittävät edelliset: mysteeri ratkesi, kun viimein näin objektiivin läpi, että sinisiipinaaraitahan ne tietysti ovat. #

Boloria sekin edelleen vahvistunut, mutta isompia hopeatäpliä en vieläkään löytänyt, enkä haapaperhosia. Angervohopeatäplän näköjään kaima löytänyt tuosta Mannisenpuistosta. #

Karttaperhosia yhä surkean vähän. Kalimenojan mutkallakaan ei taas mitään. #

Ritariperhosputki katkesi viimein, en nähnyt yhtään. #

Yksi pikkukyy taas, ja aivan kotikulmilla ennennäkemänitön punavarpunen. Paskat kuvat väärällä tarkennuksella (tekoäly-). #

Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten lämmitin ja söin hampurilaiset. #

Perkasin ja latasin kuvat. Viimeistelin tämän. #

Calypson aurinkosuojaspray, jota olen käyttänyt, on vissiin poistunut Prisman valikoimista, vaikka vaikea sanoa varmaksi tuon uuden sysipaskan S-kaupat-sivuston perusteella. #

Muokkaukset #

2022-06-27 19.17.14 2022-06-27 20.58.12 #
Muuttumaton: Pieridae yksilömäärissä ehkä runsain ryhmä (etenkin suokeltaperhoset yhä runsastumaan päin), jollei sinisiipisiä lasketa; jälkimmäiset enimmäkseen sinisiipiä, vaikka ruostuneita vihernopsasiipiäkin vielä sinnittelee. Jälkimmäiset selittävät ehkä osan tummista "mittareista", mutta enemmistön selittävät edelliset: mysteeri ratkesi, kun viimein näin objektiivin läpi, että sinisiipinaaraitahan ne tietysti ovat.Muuttumaton: Pieridae yksilömäärissä ehkä runsain ryhmä (etenkin suokeltaperhoset yhä runsastumaan päin), jollei sinisiipisiä lasketa; jälkimmäiset enimmäkseen sinisiipiä, vaikka ruostuneita vihernopsasiipiäkin vielä sinnittelee. Jälkimmäiset selittävät ehkä osan tummista "mittareista", mutta enemmistön selittävät edelliset: mysteeri ratkesi, kun viimein näin objektiivin läpi, että sinisiipinaaraitahan ne tietysti ovat.
Poistettu: Boloria sekin edelleen vahvistunut, mutta isompia hopeatäpliä en vieläkään löytänyt, enkä haapaperhosia. Lisätty: Boloria sekin edelleen vahvistunut, mutta isompia hopeatäpliä en vieläkään löytänyt, enkä haapaperhosia. Angervohopeatäplän näköjään kaima löytänyt tuosta Mannisenpuistosta.
Muuttumaton: Karttaperhosia yhä surkean vähän. Kalimenojan mutkallakaan ei taas mitään.Muuttumaton: Karttaperhosia yhä surkean vähän. Kalimenojan mutkallakaan ei taas mitään.

Viihdekulutus #