Nousin 6.16. Olisi nukuttanut vielä. #

Kävelin salille. Tein vatsalihakset, olkapääjumpat, vipareita ja pystäreitä. #

Kävelin kotiin. Ei perhosia, päivä- tai muitakaan. #

Söin päivällisen. Join termarillisen kahvia. Koodasin. #

Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. Vajaa +12 °, kohtalainen koillistuuli, puolipilvistä. Oikea silmä tursusi taas vettä pellehermannina, ihan kuin keväällä. #

Vielä oli yksi suruvaippa, vähän ennen Valkiaisjärventietä. Niin kohmeinen kyllä, ettei värähtänytkään, vaikka menin aika lähelle syynäämään, että onko elossakaan. #

Oletan kuitenkin, että oli, sillä ei siinä mitään vikaa näkynyt, ja näytti seisovan ihan omin jaloin. Jollei sitten ollut kuollut luonnollisen kuoleman niille sijoilleen, mutta sen verran karaistunut laji tuo on, etten ainakaan kylmästä kuolleen usko. Ehkä vain odotti, että aurinkopaneeleihin paistaa tarpeeksi valoa. #

Auringonpaistepaikoissa oli paikoin tosi lämmintäkin, ja Hönttämäessä sirkatkin vielä soittivat. Mutta muita elonmerkkejä ei sielläkään enää. #

Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten lämmitin ja söin hampurilaiset. #

Saunotin varapatjan, -täkin, -tyynyt ja petauspatjan. #

Koodasin. #

Viihdekulutus #