Nousin 6.35. Väsytti aika paljon. #

Kävelin salille. Ulkona pari astetta pakkasta. #

Tein vatsalihakset, olkapääjumpat, vipareita ja pystäreitä. Pois lähtiessäni siellä oli laitteiden siirtely aloitettu, Facebookin mukaan ”mööbleerataan hieman”. #

Kävelin kotiin. Söin päivällisen. Pötköttelin, luin päivitykset. #

Läppäri ei meinannut käynnistyä. Vaikutti hyljeksivän SSD:tä. Buuttasi sitten lopulta, kauan aikaa mietiskeltyään, kuitenkin ihan normaalisti. #

Sumplin vieläkin auringonpimennyksen kuvaamista, mutta pilvistäpä tuolla on, ja aurinko sitä paitsi nyt niin paljon alempana kuin viime kesänä, että takametsän puidenlatvatkin sen edessä. #

Join termarillisen kahvia. Kirjoittelin tätä. Vastasin gallupkyselyyn. #

Katselin auringonpimennystä Ursan laseilla. Kyllä siitä ihan rouvi palanen taas puuttui! Projektorissa ei toiminut hyvin, sen verran matalalla ja pilvessä kuitenkin. Maksimin aikoihin meni sitten ihan umpipilveen#

Kävin kävelyllä. #

Ritaharjun maston sähkökaapin sivulla jänötalvikääriäinen. Iphonella vain toinen toistaan paskempia kuvia. #

Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin hirssipuuron. #

Järjestelin podcasteja. Viimeistelin tämän. #

Viihdekulutus #