Nousin 9.07. Väsytti vähäsen. #
Keitin potut ja kanamunia, paistoin kaalipapukanan. Munista puolet räjähti taas, kun en muistanut, että olen jo ratkaissut senkin ongelman. #
Panin neljänkympin pyykit pyörimään. Pötköttelin, vertailin F-Droidin sääsovelluksia. #
Ripustin pyykit. #
Join termarillisen kahvia. Testailin sääsovelluksia Anboxissa, ja sen perusteella asensin sitten lopuksi Defyyn Weatherin. Sekään ei kyllä tukenut paikallisennustetta, vaan näyttää kaupungin ennustetta, mutta näkyypähän nyt toisaalta sitten sade ja jopa pilvisyystilannekin, joiden lisäämistä en aiempaan, omaan systeemiini ole saanut aikaiseksi opetella. #
Eilen sen sijaan opin heraldiikan liljakuviosta. Olen kyllä tiennyt sen olemassaolosta tiedostamattani, ja muistelen joskus piirtäneeni itsekin vastaavanlaista kuviota johonkin mielikuvitusvaakunaan tms. Eilen tuo tuli vastaan nonogrammissa, jonka perusteella tiesin guuglata nimeä. #
Säädin Home Assistantia. #
Kävin suihkussa. #
Koodasin. #