Näin unta käpytikan kokoisista lentomuurahaisista, joilla oli tummat siivet, joissa sinisiä pallokuvioita. Yritin kuvata niitä, mutta kameran kanssa oli taas häikkää. Tässäkin kuitenkin, niin kuin näissä tuntuu usein olevan, sen kameran aiheuttama harmitus oli pienempi kuin miten hienoa oli nähdä jotain tuollaista erikoista. #

Nousin 5.22. Väsytti vähäsen. #

Kävelin salille. Toisen pyörän ajotietokone oli selviytynyt buuttisilmukastaan, joten ajelin sillä. Kovasti ajoinkin, kun Garmin taas sitä mieltä, että Overreaching. Raskaalta se kyllä tuntui, muttei nyt sen raskaammalta kuin mitä sairastuksen ja siitä johtuneen kahden viikon tauon takia olisin olettanut. #

Käppäilin kotiin. Panin kuudenkympin pyykit pyörimään ja kävin suihkussa. Söin hirssipuuron. #

Pötköttelin, luin päivitykset, täyttelin nonogrammeja. Ripustin pyykit. #

Käynnistin pöytäkoneen ja hoitelin silppuhommia. Join termarillisen kahvia. #

Kävin kävelyllä, Hietasaarenkierroksen kautta Limingantullin Prismassa ja apteekissa, jälkimmäisestä hakemassa mirtatsapiinin. -5 ° ja lauhtumaan päin, kohtalainen etelätuuli, menomatkalla lumisadetta, aika sankkaakin. #

Vasen korva oli kotiin palatessani [tl]ukossa. #

Panin tattaririisin kiehumaan ja kävin suihkussa. Venytin pohkeet, söin päivällisen. #

Jatkoin varmuuskopioiden salausoperaatiota. #

Korvan lukko aukesi viimein. #

Viihdekulutus #