Olin hereillä jo kuuden maissa, ja väsytti, mutten saanut unta enää. Nousin 6.44. #

Kävelin salille. Työntelin kelkkaa, pyörittelin rengasta. #

Kävelin kotiin. Melkoisen liukasta oli taas, joskin palatessani vähemmän vaarallisesti, kun hiekotus jo niin kattavaa. #

Pötköttelin, luin päivityksiä, täyttelin nonogrammeja. #

Söin päivällisen. Join termarillisen kahvia. Koodasin. #

Kävin suihkussa. #

Eilen otin taas kokeeksi satulatuolin käyttöön, mutta ei siitä ole kyllä mihinkään. Tai siis jos ei halua istua, niin siihen ihan hyvä, kun se on tuolla niin tuskallista, että aina viiden minuutin istumisen jälkeen pitää pitää puolen tunnin makoilutauko. #

Viihdekulutus #