Kuvasin taas perhosia yöllä. Yksi niistä oli muuten ihan lanttuperhosen näköinen, mutta siipien yläpinnoilla oli leveä, tumma reunus, niin kuin suokeltaperhosella, mutta kattaen myös siipien etu- ja takareunat. #

Lueskelin siitä lisätietoja, ja kyseessä oli vain jollain yhdellä paikkakunnalla esiintyvä alalaji. Muualla maassa esiintyi vain toista, reunuksetonta alalajia tai sitten näiden kahden risteymää. #

(Paikkakunnan nimikin oli unessa, mutten muista muuta kuin että se oli tyypillinen $etuliite+$maantieteellinen_luonnonalue, kuten ”Asdfjoki”. Sen erikoisuutta, etti löytämäni yksilö ollut kyseisellä paikkakunnalla, en unessa tajunnut.) #

Nousin 7.10. Olisi nukuttanut vielä. #

Kävelin salille. Tein vatsalihakset, vipareita ja pystäreitä, ja lopuksi kolmisen varttia lihashuoltoa. Porukkaa oli aika paljon. #

Kävelin kotiin. Söin päivällisen. Pötköttelin, luin päivitykset. #

Join termarillisen kahvia. Kirjoittelin tätä. Ilmoitin muistaessani Tyrnäväntien risteyksen viallisesta jalankulkuvalopurnukasta#

Kävin kävelyllä. Kiersin Hietasaarenkierroksen, joka oli helvetin liukasta möykkyrataa, sitten vastapäiväkierros Pyykösjärven suunnalla ja palatessani kävin Prismassa. #

Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin riisipuuron. #

Viimeistelin tämän. #

Viihdekulutus #