Näin unta, että minulle tuotiin epäilyttävän hajuinen, pahvinen lannoitesäkki tutkittavaksi. Arvasin jo hajun perusteella mitä sisältä löytyy, mutta varmuuden vuoksi leikkasin säkin kylkeen vähän reikää, niin että näin sisällä olevan ruumiin, sitten ilmoitin siitä poliisille. #

Viereisessä huoneessa oli pariskunta, joka etsi kadonnutta sukulaistaan. Kuvauksen perusteella uskalsin kuitenkin aika varmasti sanoa, ettei säkistä löytämäni ruumis ollut tämän kadonneen, sillä kadonnut oli vähän lihavampi ihminen, kun taas säkin ruumis aika sirorakenteinen. #

Nousin 6.30. Olisi nukuttanut vielä, muttei sitten taas varmuuskopiointia vähän aikaa palparoituani. #

Panin neljänkympin pyykit pyörimään. Paistoin kaalipapukanan. Ripustin pyykit. #

Joonas kävi kylästelemässä. Juotiin Clipperiä ja raatailtiin. #

Debugasin varmuuskopiointia, sitten mainosleikkuria. Join 15-grammaisen kahvin. #

Irrotin kokeeksi sulakkeita, tai siis kytkin johdonsuojakatkaisijoista virtoja pois, haarukoidakseni että mistä rei’istä sitä sähköä oikein vuotaa, kun yksittäislaitteiden kulutuksia ynnäämällä en mitenkään pääse todellisen kk-kulutuksen lukemiin. #

Sitten kun tuli aika kytkeä niitä takaisin, niin sepä ei ottanutkaan onnistuakseen. Lopulta Juhalta saamillani tekniikkavinkeillä sain useimmat takaisin päälle, mutta yksi jäi. #

Kävin suihkussa. #

Tein sulaketaulusta huoltopyynnön. #

Muokkaukset #

2023-02-05 19.35.16 2023-02-06 12.42.47 #
Muuttumaton: 5. helmikuuta 2023Muuttumaton: 5. helmikuuta 2023
 Lisätty: Näin unta, että minulle tuotiin epäilyttävän hajuinen, pahvinen lannoitesäkki tutkittavaksi. Arvasin jo hajun perusteella mitä sisältä löytyy, mutta varmuuden vuoksi leikkasin säkin kylkeen vähän reikää, niin että näin sisällä olevan ruumiin, sitten ilmoitin siitä poliisille.
 Lisätty: Viereisessä huoneessa oli pariskunta, joka etsi kadonnutta sukulaistaan. Kuvauksen perusteella uskalsin kuitenkin aika varmasti sanoa, ettei säkistä löytämäni ruumis ollut tämän kadonneen, sillä kadonnut oli vähän lihavampi ihminen, kun taas säkin ruumis aika sirorakenteinen.
Muuttumaton: Nousin 6.30. Olisi nukuttanut vielä, muttei sitten taas varmuuskopiointia vähän aikaa palparoituani.Muuttumaton: Nousin 6.30. Olisi nukuttanut vielä, muttei sitten taas varmuuskopiointia vähän aikaa palparoituani.

Viihdekulutus #