Näin unta miehestä, joka aikoi tehdä polttoitsemurhan, mutta tulikin vahingossa polttaneeksi lapsensa. #
Nousin 6.49. Kroppa edelleen aika väsyksissä. #
Kävelin salille. Tein selkää ja rintaa. #
Kävelin kotiin. Lapioin lumet ulko-oven edustalta ja parvekkeelta. #
Parvekkeenoven raossa koivulattakoi! Paatunut aikuistalvehtija, ettei varsinaisesti kevään merkki, mutta kelpuutan silti ensimmäiseksi. Viime kevään ensimmäinenhän oli siilikkään toukka, joita niitäkään ei nyt tämän kevään keleillä täällä varmaan ole paljon vielä liikkeelläkään (etelässä kyllä niinkin). #
Kävin Prismassa, kävellen, koska katu oli vielä lumisateen jäljiltä aika muhjuinen. #
Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten paistoin porkkanapapukalan ja söin päivällisen. #
Pötköttelin, luin päivitykset, täyttelin nonogrammeja. Brilliantin poistin jo eilen, sillä se näytti ilmoituksia, vaikka olin ne asetuksissaan kieltänyt. Muutenkin sellainen epätoivoinen ostotyrkytysmeininki siinä koko ajan, että huono maku jää, vaikka se opetussisältö olisi miten hyvää. #
Koodasin. #
Päivitin sängynjalkateipit. #
Viihdekulutus #
- A Problem Squared: 030 = Genetic Draws and Wheels vs Doors
- The Supermassive Podcast: Jupiter The Monster
- Skeptoid: Feeling Out the Hairy Hands of Dartmoor
- Linus Tech Tips: We owe you an explanation... Our Ryzen 7950X3D Review is Late but Worth the Wait
- Electronic Groove podcast: EG.932 Prins Thomas
- Best Drum and Bass Podcast: Stonxcast EP:029 - Hosted by Ollie guest mix from Zionov ND
- RiffTrax: Night of the Shorts: SF Sketchfest 2016
- Cinema Insomnia: Weekly Announcement March 29th
- Twitch: UnlimitedSteam