Nousin 5.10. Olisi nukuttanut vielä, mutta jalat palautuneet yllättävän hyvin siihen nähden, etteivät eilenkään saaneet lepoa. #
Tyhjensin pyykkitelineet. #
Kävelin salille. Poljin 4,3:n, joka, vaikkakin viimeviikkoista pienempi, ihmeen hyvä sekin, sillä tuntui niin tukkoiselta kuin eilisen perusteella kuvittelinkin. #
Tehot 193/477 , sykkeet 143/160 bpm, kierroslukemat 83/103 rpm. #
Kävelin kotiin. Punatulkkukoiras Merimiehentien päässä, ja kl-väylän toisella puolella kauhusta kankea orava. #
Luulin ensin, että se on kuollut oksalleen, mutta sitten päättelin, että se on jähmettynyt paikalleen, ”jotta peto ei havaitse sitä liikkeestä”. Enpä tiennyt (tai ainakaan muistanut) tuota, enkä varsinkaan nähnyt ole koskaan. #
(Ei se minua ollut säikähtänyt, vaan edelläni kulki koirantaluttaja, jonka suuntaan oravan katse oli lukkiutunut.) #
Kotiin palattuani panin hikipyykit pyörimään ja kävin suihkussa, sitten söin hirssipuuron. #
Pötköttelin, luin päivitykset, täyttelin nonogrammeja. #
Ripustin pyykit. #
Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen, ja palatessani Limingantullin Prismassa ja apteekissa. #
Umpipilvistä, +3:sta jäähtyi melkein nollaan, tuuli kääntyi luoteesta koilliseksi ja voimistui kohtalaiseksi, kotiin tullessani alkoi sataa lunta. Loppumatkasta tuuli oli vastainen, sormia paleli hanskoista huolimatta, ja korvat meinasivat suorastaan paleltua, niin että Prismasta lähtiessäni piti pitkästä aikaa pipokin päähän kiskoa. #
Ruskotunturin yllä leijui kuuden kurjen aura. Sen verran kaukana, ettei kummoisia kuvia olisi saanut järkkärilläkään (varsinkaan noin huonossa valossa), enkä Iphonella yrittänytkään. #
Raatin venesataman edustalta nousi merimetso lentoon. Aiemmin viikolla Hartaanselältä samanlainen, ja silloin oli järkkärikin mulla mukana, mutta olin niin hyvässä vauhdissa, etten malttanut pysähtyä. #
Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin piirakanlopun. Keitin kananmunat ja potut. #
Kirjoittelin tätä. #
Lumisade loppui, ja illemmalla paistoi taas aurinkokin. #
Vihernopsasiipi Seinäjoen korkeudella, kirjokehrääjä Karjaalla. #
Muokkaukset #
2023-04-22 18.57.23 | 2023-04-23 10.26.41 # |
---|---|
Muuttumaton: <a href="https://www.openstreetmap.org/?mlat=65.0176&mlon=25.4629#map=15/65.0176/25.4629">Raatin venesataman edustalta</a> nousi merimetso lentoon. Aiemmin viikolla <a href="https://www.openstreetmap.org/?mlat=65.0236&mlon=25.4447#map=15/65.0236/25.4447">Hartaanselältä</a> samanlainen, ja silloin oli järkkärikin mulla mukana, mutta olin niin hyvässä vauhdissa, etten malttanut pysähtyä. | Muuttumaton: <a href="https://www.openstreetmap.org/?mlat=65.0176&mlon=25.4629#map=15/65.0176/25.4629">Raatin venesataman edustalta</a> nousi merimetso lentoon. Aiemmin viikolla <a href="https://www.openstreetmap.org/?mlat=65.0236&mlon=25.4447#map=15/65.0236/25.4447">Hartaanselältä</a> samanlainen, ja silloin oli järkkärikin mulla mukana, mutta olin niin hyvässä vauhdissa, etten malttanut pysähtyä. |
Poistettu: Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin piirakanlopun. | Lisätty: Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin piirakanlopun. Keitin kananmunat ja potut. |
Muuttumaton: Kirjoittelin tätä. | Muuttumaton: Kirjoittelin tätä. |
Viihdekulutus #
- Sabine Hossenfelder: Space-Based Solar Power: Pros and Cons
- A Problem Squared: 037 = Digital Displays and Digits All Splayed
- Stand-up Maths: I Discovered a Maths Loophole in UK Tax
- ISRO Official: Launch of PSLV-C55 / TeLEOS-2 Mission
- RiffTrax: Curse of Bigfoot
- Twitch: LadyCleoCabaret
- Hyvä elämä: Nälkäinen sydän
- MST3k 509: The Girl in Lovers Lane
- RiffTrax: RiffTrax Live: House on Haunted Hill