Nousin 6.28. Olisi nukuttanut vielä. #

Tyhjensin pyykkitelineet. #

Kävelin salille. Tein selänojennuksia, reidenkoukistuksia, vinoprässiä puolittain, ja pohkeet hackissa. #

Kävelin kotiin. Ilma oli sumuuntunut salilla ollessani. #

Söin riisipuuron. Pötköttelin, luin päivitykset, täyttelin nonogrammeja. #

Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen, ja palatessani Limingantullin Prismassa. #

Kurkia oli taas runsaasti liikkeellä, ja Rommakonselällä merimetsoparvi. Perhosia en nähnyt kuin yhden mikron Talvikankaalla (lennossa), ja muualla muutamia epämääräisiä mustia vilauksia, jotka kyllä saattoivat olla isoja kärpäsiäkin. #

Kävin taas Valkiaisjärventiellä, kuntoradan kohdalla. Palokärki siellä määki ja nakutteli kuntoradan ja soranajotien välillä, mutten saanut sitä silmiini. #

Ajelin sieltä pois hitaasti, ja hyvä niin, sillä parinsadan metrin jälkeen huomasin unohtaneeni hanskat tarakalle, josta ne tietysti olivat pudonneet heti liikkelle lähdettyäni. #

+1:stä lämpeni enimmillään +4:ään, mutta sitten alkoi taas jäähtyä. Ennusteen mukaan piti olla aivan selkeää, mutta vasta puolenvälin jälkeen alkoi selkiytyä, ja vasta viimeiset 10 km olivat enimmäkseen selkeitä. #

Eilen satoi vettä koko päivän, ja se oli sulattanut kaiken edellispäivinä sataneen lumen. #

Pikisaaren rantareitin ja Hietasaarenkierroksen itäpuolen ajelin ensimmäistä kertaa (taas rapakelien alkamisen jälkeen) jo viime viikolla. #

Kotiin palattuani panin makaronia kiehumaan ja kävin suihkussa, sitten söin makaronit Muu-pyörykkäin kera. Ihan täydestä menivät nuo pyörykät. Vain suutuntuma hieman eri, kun rusto- ja luunpalasattumat puuttuivat. #

Pötköttelin, luin päivitykset. #

Kirjoittelin tämän. #

Viihdekulutus #