Nousin 7.06. Ei väsyttänyt juurikaan. #

Kävelin salille. Tein vatsalihakset, olkapääjumpat, vipareita ja pystäreitä, ja lopuksi kolmisen varttia lihashuoltoa. #

Olin unohtanut sykeanturin, vaikka vyön olin pukenut. #

Kävelin kotiin Tokmannin kautta. Ostin oreganoa ja kylmälaukun. Ruohosipulipurkkeja ei ollut sielläkään (kuten ei Kemijärvelläkään, jossa ei ollut edes oreganoa). #

Perämiehentien ja Messipojantien välisellä pientareella lenteli kolme pienehköä kaaliperhosta. Eivät olleet aurorakoiraita, mutta samalla lailla kiersivät loputtomasti siinä ilmalenkkiään. #

Kotiin palattuani söin riisipuuron, sitten kävin kameran kanssa niitä perhosia sihtailemassa. 14 kuvaa kerkesin napata, ja sitten piti kiiruhtaa takaisin yhtä vauhdilla kuin olin tullutkin, koska ennusteenmukaisia sade- ja ukkospilviä vyöryi jo ylle. #

Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten päivitin sykeanturin laiteohjelmiston 1.1.0:aan (1.0.6:sta). #

Kun sitten aloittelin tämän kirjoittamista, alkoi ulkona sataa (vettä ja rakeita) ja ukkostaa. #

Hyviä kuvia en ollut saanut, mutta juuri ja juuri tunnistuskelpoiset: Leptidea sinapis (alta ja päältä), joiksi niitä kyllä siellä paikan päälläkin lepattelevan lentotyylinsä perusteella arvelin. #

Yksi herukkaperhonenkin siellä seassa häsläsi. #

Missasin nyt kyllä tämän ensimmäisen todella lämpimän jakson täällä melkein kokonaan, mutta sainpahan toisaalta muutamia peruslajeja Lehtikankaalta ja Suvannosta#

Vaihdoin puhelinten SIM-kortit, sitten jatkoin Iphonen asetuksien säätämistä. #

Muokkaukset #

2023-05-26 15.29.55 2023-05-26 15.33.39 #
Muuttumaton: Olin unohtanut sykeanturin, vaikka vyön olin pukenut.Muuttumaton: Olin unohtanut sykeanturin, vaikka vyön olin pukenut.
Poistettu: Kävelin kotiin Tokmannin kautta. Ostin oreganoa ja kylmälaukun. Ruohosipulipurkkeja ei ollut sielläkään (kuten ei Kemijärvelläkään, jossa ei ollut edes oreganoa). Lisätty: Kävelin kotiin Tokmannin kautta. Ostin oreganoa ja kylmälaukun. Ruohosipulipurkkeja ei ollut sielläkään (kuten ei Kemijärvelläkään, jossa ei ollut edes oreganoa).
Muuttumaton: Perämiehentien ja Messipojantien välisellä pientareella lenteli kolme pienehköä kaaliperhosta. Eivät olleet aurorakoiraita, mutta samalla lailla kiersivät loputtomasti siinä ilmalenkkiään.Muuttumaton: Perämiehentien ja Messipojantien välisellä pientareella lenteli kolme pienehköä kaaliperhosta. Eivät olleet aurorakoiraita, mutta samalla lailla kiersivät loputtomasti siinä ilmalenkkiään.
2023-05-23 20.17.59 2023-05-26 15.29.55 #

Viihdekulutus #