Nousin 5.00. Väsytti vähäsen. #
Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. +15 °, kohtalainen länsituuli, melkein umpipilvistä, ja Talvikankaan takana vähän vettäkin tihkutti. Kaupunkiin tullessani mereltä alkaen selkenevää. #
Kyyn raato Kalimenojan eteismutkassa. Aika tuore, kun ihan veltto vielä oli, kun sen pientareelle vippasin. #
Nokimittareita näkyi taas alkumatkasta, ja Huhtakalliontien ruohikossa tesmaperhoset jo levittelivät siipiään. #
Kotiin palattuani keitin tattaririisin ja söin päivällisen, sitten pötköttelin, luin päivitykset ja täyttelin nonogrammeja. #
Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. En jaksanut värkätä aurinkovoiteen kanssa, vaan laskeskelin kerkiäväni metsään ennen kuin selkenee, mutta kylläpä ne pilvet melkein heti alussa jo olivat vähemmistöön jääneet. #
Ritariperhonen oli Limingantien vierellä istumaisillaan, mutta jatkuva autojen suhaus kävi lopulta liikaa sen hermoille. #
Seuraava oli pikkuisella pellonkaistaleella radanylityksen jälkeen. Luulin jonkun toisenkin kuvanneen saman yksilön, mutta eivät nuo takasiiven vauriot ihan täsmääkään. #
Oikeastaan pysähdyin siinä kohtaa kylläkin loistokultasiiven takia, mutta se pirulainen istui melkein yhtä kaukana kuin tuo ritari, ja tietysti siivet supussa kuvaajaan päin. #
Loistokulta löytyi sitten vähän paremmin asemoituna Heikinharjusta, joka onkin yksi niiden perinteisistä vahvuusalueista. #
Hirvilinjalla keisarinviitta! Viikonlopun vihtiläisen jälkeen niitä ei ole ilmoiteltu, ja vaikka sen takia odottelinkin niitä tietysti jo täälläkin, niin en kyllä olisi arvannut että näin pian. #
Orvokkihopeatäpläkin tuli sitä ihmettelemään. Vielä jos haapaperhonenkin sieltä parin metrin päästä samaan sekamelskaan, niin johan olisi ollut. #
Yökkösiä kaksi: Diachrysia chrysitis -kompleksi (upeassa valossa) ja Autographa. Jälkimmäinen mahdollisesti jopa joku muu kuin gamma, joita kaikki muut tähän mennessä kuvaamani ovat olleet. #
Nokkosperhosia oli siellä sun täällä, ja kaikki aivan tuliterän näköisiä. Se oli varmaan tesmaperhosen jälkeen yleisin laji tänään (vaikka lukumäärissä angervohopeätäplää ja varmaan muutamia muitakin vähäisempi). #
Karttaperhosia sen sijaan vain kolme, Kalimenojan mutkalla. Boloriakin selvästi aiempaa vähempänä tänään, mutta angervohopeatäplää sitten niidenkin edestä. #
Suosuosuoralla kangassinisiipiä. #
Jylkynkankaan takana vielä yksi pieni kyy. #
Kotiin palattuani lämmitin ja söin hampurilaiset, sitten kävin suihkussa. #
Perkasin muut kuin perhoskuvat, ja perhoskuvista (kesälle) uudet ja latasin. Loput käsittelen huomenna tai ylihuomenna. #
Muokkaukset #
2023-07-06 18.46.15 | 2023-07-07 13.44.18 # |

Muuttumaton: Ritariperhonen oli Limingantien vierellä istumaisillaan, mutta jatkuva autojen suhaus kävi lopulta liikaa sen hermoille. | Muuttumaton: Ritariperhonen oli Limingantien vierellä istumaisillaan, mutta jatkuva autojen suhaus kävi lopulta liikaa sen hermoille. |
Poistettu: Seuraava oli pikkuisella pellonkaistaleella radanylityksen jälkeen. Luulin jonkun toisenkin kuvanneen saman yksilön, mutta eivät nuo takasiiven vauriot ihan täsmääkään. | Lisätty: Seuraava oli pikkuisella pellonkaistaleella radanylityksen jälkeen. Luulin jonkun toisenkin kuvanneen saman yksilön, mutta eivät nuo takasiiven vauriot ihan täsmääkään. |
Muuttumaton: Oikeastaan pysähdyin siinä kohtaa kylläkin loistokultasiiven takia, mutta se pirulainen istui melkein yhtä kaukana kuin tuo ritari, ja tietysti siivet supussa kuvaajaan päin. | Muuttumaton: Oikeastaan pysähdyin siinä kohtaa kylläkin loistokultasiiven takia, mutta se pirulainen istui melkein yhtä kaukana kuin tuo ritari, ja tietysti siivet supussa kuvaajaan päin. |
Muuttumaton: Yökkösiä kaksi: Diachrysia chrysitis -kompleksi (upeassa valossa) ja Autographa. Jälkimmäinen mahdollisesti jopa joku muu kuin gamma, joita kaikki muut tähän mennessä kuvaamani ovat olleet. | Muuttumaton: Yökkösiä kaksi: Diachrysia chrysitis -kompleksi (upeassa valossa) ja Autographa. Jälkimmäinen mahdollisesti jopa joku muu kuin gamma, joita kaikki muut tähän mennessä kuvaamani ovat olleet. |
Poistettu: Nokkosperhosia oli siellä sun täällä, ja kaikki aivan tuliterän näköisiä. Se oli varmaan tesmaperhosen jälkeen yleisin laji tänään (vaikka lukumäärissä angervohopeätäplää ja varmaan muutamia muitakin vähäisempi). | Lisätty: Nokkosperhosia oli siellä sun täällä, ja kaikki aivan tuliterän näköisiä. Se oli varmaan tesmaperhosen jälkeen yleisin laji tänään (vaikka lukumäärissä angervohopeätäplää ja varmaan muutamia muitakin vähäisempi). |
Poistettu: Karttaperhosia sen sijaan vain kolme, Kalimenojan mutkalla. Boloriakin selvästi aiempaa vähempänä tänään, mutta angervohopeatäplää sitten niidenkin edestä. | Lisätty: Karttaperhosia sen sijaan vain kolme, Kalimenojan mutkalla. Boloriakin selvästi aiempaa vähempänä tänään, mutta angervohopeatäplää sitten niidenkin edestä. |
Poistettu: Suosuosuoralla kangassinisiipiä. | |
Lisätty: Suosuosuoralla kangassinisiipiä. | |
Muuttumaton: Jylkynkankaan takana vielä yksi pieni kyy. | Muuttumaton: Jylkynkankaan takana vielä yksi pieni kyy. |