Nousin 7.04. Päätä ei väsyttänyt, mutta raajat olisin taas voinut jättää lepäämään. #

Kävelin salille. Tein hauikset ja ojentajat. Kävelin kotiin. #

Lyhyt psykosomaattinen pahoinvointikohtaus iskenyt jo kolmesti tässä viikon sisällä, kaksi viimeistä tänään, ja niistä jälkimmäinen salilla hauiskääntöjä tehdessäni. Se alkaa déjà vulla, jonka jälkeen tulee järkytys joko epämääräisestä pahasta, mitä siihen assosioin, tai sitten siitä, että ei tällaisen etiäisen pitäisi olla todellinen ilmiö (ja kuitenkin se tässä muka on). #

Déjà vun sisältö liittyy jotenkin tuohon salilla olemiseen, ja nimenomaan tähän käsipäivään. Olen aika varma, että se(kin) on joku uni, jonka olen joskus nähnyt. Siinä koko touhu on jotenkin sellaista näennäistä, siis että liikkeitä tehdään vain sen takia miltä se tekeminen näyttää, eikä sen fyysisten tai henkisten vaikutusten vuoksi. Eikä edes mitenkään narsistisesti, vaan enemmän sellaisesta omituisesta velvollisuuden pakosta. #

Pahoinvoinnilla puolestaan tarkoitan nimenomaan fyysistä pahoinvointia, sellaista että pari sekuntia tuntuu että oksettaa, ja kylmä hiki kihoaa pintaan. Edelleenkään en tiedä miltä paniikkihäiriö tuntuu, mutta voisin kuvitella, että pitempään kestävänä tuollainen fyysinen olo saattaisi hyvinkin laukaista ainakin akuutin kuolemanpelon. #

Kotiin palattuani söin hirssipuuron. Pötköttelin, luin päivitykset, täyttelin nonogrammeja. #

Tunnistelin perhoset. #

Perkasin ja latasin loput kuvat eiliseltä. #

Voitelin valjaan kamerajalustan. #

Kahden jälkeen alkoi ihan kunnon vesisade, ja ukkonenkin jyrähti muutaman kerran. #

Silppusin salaatin. Leikkasin parran ja kävin suihkussa. #

Söin päivällisen kvinoan kanssa. #

Tunnistelin lisää perhosia. #

Luin jutun JUICEn antenniongelmista ratkaisuineen. JWST:n aurinkovarjon vaikeuksista en vieläkään ole mitään vastaavaa nähnyt. #

(Ei tuossa JUICE-jutussakaan kyllä sen vian perimmäistä syytä paljastettu, vaan vain että ”The engineers at SpaceTech managed to reproduce the anomaly with a model of the antenna that had been used for testing and confirmed that the firing of the closest NEA usually managed to dislodge the stuck pin.”) #

Viihdekulutus #

Responses

  1. Mulla oli tarkalleen tuota kuvausta vastaavia kohtauksia (pl. hauiskäännöt) muutaman kerran muinoin 25–30-vuotiaana. Helmille ruukasin sanoa niitä aivokurkiaisiksi. Ensin déjà vu, josta ei saa otetta, sitte kauhu ja ajatuskramppi, sitte kylmä hiki. Ohi muutamassa sekunnissa, ja vain vähän epämukava olo jää roikkumaan vähän pitempään. Olin sillon yhistävinäni ne stressaaviin tilanteisiin ja oletin kans paniikkikohtauksen esiasteiksi.

  2. Ai niin, oletki kertonu niistä. Stressin yhteyessä mullaki nuo dv:t ruukaa yleistyä, mutta nämä muut oireet on nyt uutta, enkä ainakaan tiedosta mitään ressaavaa tällä hetkellä. Käsipäiväkin on pikemminkin kaikista salipäivistä helpoin, ja siksiki arvelen, että se on vain savusilliä tässä. Assosioitunu vain sattumalta tuohon kauhuun (ehkä unessa, josta en muuta muista kuin tuon kummallisen asetelman).

Comments are closed.