Nousin 6.12. Vain jalkoja väsytti, vaikka olin kyllä taas nähnyt paljon unia. Ei mitään hurjan stressaavia, mutta taas niin reaaliaikaisia, että uuvuttavia elettäviä. #

Kävelin salille. Alaoven edustalla valkoinen mikroperhonen, lepuutti siipiä takasuunnassa niin kuin yökköset. Aika arka oli, vaikka töksähdellen pakeni (lensi metrin, laskeutui sekunniksi, lensi pari metriä, laskeutui jne.). #

Salilla tein reidenkoukistukset, selänojennukset, vinoprässiä ja pohkeet. #

Kävelin kotiin. Söin päivällisen, sitten kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen, pitkät päällä. #

+16 °, kohtalainen koillistuuli, umpipilvistä. Vain Kalimenojan mutkan kohdalla vähän aikaa aurinko pilkisti. Maikkulan kohdalla tihkusadekuuro. #

Heikinharjussa kasteyökkönen, ja Kalimenojan mutkalla ilmassa joku samankokoinen mutta harmaankirjava laji. Muitakin varmaan olisi etsimällä löytynyt, mutta en edes hidastanut kertaakaan. Päiväperhosia en odottanut näkeväni, mutta niinpä vain hopeatäpläsuoralla oli tesmaperhonen, ja peräti yksi loistokultasiipikin. #

Yksi sudenkorento suosuosuoralla. Jokunen alavireinen sirkka soitteli siellä täällä. #

Ihmeen kevyeltä tuntui ajo, vaikka alla oli aamuisen jalkatreenin lisäksi se eilinen rääkki#

Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin piirakanlopun. #

Pötköttelin, luin päivitykset. #

Kirjoittelin tätä. Tunnistelin perhosia. #

Koodasin. #

Viihdekulutus #