Nousin 5.00. Väsytti vähäsen. #

Palvelin oli mennyt juntturaan yöllä. Ei mitään jälkiä missään, eli SSD arvatenkin taas tipahtanut linjoilta. Sinänsä datan eheyden osalta vähän turvallisempi vikatila tuo kuin kiintolevyille tyypillisempi pikku hiljaa vikaantuminen, mutta jos tuota nyt alkaa tätä tahtia (kerran kuussa) tapahtua, niin liikaa sekin on. #

Kävelin salille. Tein selänojennukset, reidenkoukistukset, vaakaprässiä, pohkeet smithissä ja lopuksi kolmisen varttia lihashuoltoa. #

Kävelin kotiin. Lapioin lumet ulko-oven edustalta ja parvekkeelta. #

Söin päivällisen. Pötköttelin, luin päivitykset, täyttelin nonogrammeja. Tulipallo viuhahtanut aamupäivätaivaalla#

Kävin kävelyllä Raitotien suunnalla. -6 °, pilvistä, navakka itätuuli. #

Kuuntelin Dying Rosen loppuun. Oli aika huono. Aihe sinänsä tärkeä, mutta varsinaisen sisällön lomassa oli alusta asti omituista itsehypetystä, joka antoi ymmärtää, että tässä tehdään vielä jotain huikeita löytöjä, mutta mitään sellaista ei sitten kuitenkaan koskaan tullut. #

Varsinainen sisältö oli lähiomaisten huonot kokemukset poliisien kanssa asioinnista, eikä niille haettu kunnolla kontekstia, joka olisi alleviivannut sitä pointtia, jota sarjalla käsittääkseni yritettiin hakea: että tämä on ominaista nimenomaan poliisin alkuperäiskansoihin suhtautumiselle. Sen sijaan jouduin nyt kuuntelijana itse arvailemaan, mitkä tässä olivat niitä räikeimpiä vääryyksiä. #

Saman tabloiditalon tuotantoa oli myös Breaking Badness, jonka kuuntelin loppuun jo tuossa viime viikolla. Se oli parempi. Ei mitenkään syvällistä tutkimusta siinäkään, mutta ihan kiinnostava vilkaisu ”maximum security” -vankilaan, jossa asiat tehdään vähän eri tavalla kuin Australiassa (ja monessa muussakin maassa) perinteisesti on tehty. #

Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin piirakanlopun. #

Pötköttelin, luin päivitykset, täyttelin nonogrammeja. #

Kirjoittelin tätä. #

Panin palvelimen näyttämään lokia päätteessä jatkuvasti, niin, että se toivottavasti paljastaa jotain sitten, kun seuraavan kerran siihen pitää monitoria kytkeä tuon paskan setvimiseksi. #

Viihdekulutus #