Nousin 5.50. Ei väsyttänyt juurikaan. #
Vaihdoin petivaatteet. #
Sääennusteen puolesta olisi ollut tuplalenkin näköinen päivä, mutta arvelin paremmaksi jättää yhteen, vaikkei jalat kovin väsyneiltä tuntuneetkaan. Ja niin myöhään olin noussutkin, että olisi taas mennyt ties miten myöhään sitten toisella. #
Kävelin salille. Tein hauikset ja ojentajat. #
Kävelin kotiin. Topeliuksenpuiston nurkalla Argynnis! Orvokkihopeatäplähän se varmaan oli, vaikka aika ison näköinen oli. Ei etelästäkään ole keisarinviittoja vielä ilmoiteltu kuin kourallinen. #
Söin päivällisen kvinoan kanssa. Luin päivitykset. #
Maanantaina oli raideliikenteen henkilövahinko, ja tänään taas, Heikkilänkankaalla. Edellisen tapahtumapaikkaa en ole nähnyt mainittavan, mutta Mäntylän ja Äimäraution välisessä alikulussa oli hautakynttilä, kun siitä viimeksi ajoin. #
Ajelin Nuvoolle setvimään ruuvihommaa. Sähköpostissa tätä oli pohjustettu, ja sain sieltä nyt mukaani setit oikeanlaisia. #
Siitä jatkoin normaalia vastapäiväkierrosta, kunnes Valkiaisjärventien ylitettyäni alkoi ukkonen jyristä. Pakkasin kameran heti reppuun, ja parin minuutin päästä alkoikin sitten sataa. #
Ajoin Kiulukankaalle asti, ja sieltä siirryin asvaltille. Saderintama jäi siinä kohtaa jälkeen, mutta koko ajan se levisi sieltä koillisesta kaupunkia päin, joten jatkoin sitten suorinta reittiä kotiin. #
Haapaperhosia kerkesin silti nähdä kaikkiaan neljä, joista yksi Kokkokankaantiellä, loput siinä lyhyeksi jääneellä metsäosuudella. #
Vasikkaojalla vastaan tullut lenkkeilijä kysyi, onko tuo minun koirani, joka siellä Oulun Konetyön kohdalla irrallaan juoksenteli (ja jonka vasta nyt huomasin). Tämä kysymys esitettiin melkein täsmälleen samassa kohtaa kuin missä toissa kesänä autoilija kysyi, olenko nähnyt hänen kadonnutta mäyräkoiraansa. Tämä tänään siellä irrallaan juossut ei kyllä ollut mäyräkoira, vaan isohko, dalmatialaisen näköinen (näin sen vain vilaukselta). #
Kotiin palattuani panin neljänkympin pyykit pyörimään ja kävin suihkussa. #
Kirjoittelin tätä. #
Ripustin pyykit. #
Ikkunashoppailin M.2-asemia. Jos löytyisi passeli, niin vähemmän tarvitsisi värkätä siirtojen kanssa. Ilman sitä pitäisi joko siirtää Home Assistant NUCissa olevalta M.2-asemalta SATA-liitäntäiseen, tai sitten kotipalvelimen käyttis aluksi SATA-liitäntäiseen, ja sitten joskus myöhemmin toisen kerran, kun siihen lopulta sen M.2-aseman hommaisi. #
Perkasin ja latasin tiistain kuvat. Kirjojokikorento löytyi auroraojalta! #
Tunnistelin perhoset. #
Pyöräilyä viime kuussa yhteensä 1590 km (kaikki ulkona). Rutkasti enemmän kuin viime kuun surkea lukema.https://www.kaleva.fi\/onnettomuus-oulussa-hidasti-raideliikennetta\/13562741","archived_href":"http:\/\/web-wp.archive.org\/web\/20260701031542\/https:\/\/https://www.kaleva.fi\/onnettomuus-oulussa-hidasti-raideliikennetta\/13562741","redirect_href":"","checks":[{"date":"2026-07-03 16:38:32","http_code":200}],"broken":false,"last_checked":{"date":"2026-07-03 16:38:32","http_code":200},"process":"done"},{"id":10291,"href":"https:\/\/poliisi.fi\/-\/henkilo-jai-junan-alle-oulussa","archived_href":"http:\/\/web-wp.archive.org\/web\/20260703164003\/https:\/\/poliisi.fi\/-\/henkilo-jai-junan-alle-oulussa","redirect_href":"","checks":[],"broken":false,"last_checked":null,"process":"done"},{"id":10292,"href":"https:\/\/www.openstreetmap.org\/?mlat=64.98123\u0026mlon=25.48547#map=16\/64.98123\/25.48547","archived_href":"","redirect_href":"","checks":[],"broken":false,"last_checked":null,"process":"done"},{"id":10293,"href":"https:\/\/inaturalist.laji.fi\/observations\/377766583","archived_href":"","redirect_href":"","checks":[],"broken":false,"last_checked":null,"process":"done"}]"> #