Nousin 5.23. Olisi nukuttanut vielä, mutta närästyksen takia en taas ollut oikein pystynyt nukkumaan viimeisiäkään tunteja. #
Paistoin porkkanapapukalan. #
Vessanpönttö veti taas huonosti. Hoksin jo viimeksi, että sen avaamiseen ei edes tarvi käyttää sitä konetiskitablettia, vaan riittää, kun sinne tosottaa sitä kuumaa vettä aikansa. #
Aamupuuron syötyäni pötköttelin ja luin päivityksiä. #
Ruuanmakumuistoja putkahdellut viime päivinä, varsinkin pyöräillessäni, mutta muutenkin. Muun muassa kinkkusiivu-juustosiivurullat, raaka jauheliha, ja ne rasiassa olleet perhoskuvioidut karkit, joissa muistaakseni oli hedelmänmakuisten seassa aina muutama salmiakinmakuinen. #
En muista niiden nimeä, vaikka tuskinpa internetistä silläkään mitään löytyisi (koska tuskin muistaa kukaan mukaan, joka ne karkit vielä sattuu muistamaan). Askin kannessa oli muistaakseni niitä karkkeja ruudukoksi aseteltuina. Siis näin (mutta karkit olivat eri värisiä, ja neliömäisiä): #
🦋🦋🦋🦋
🦋🦋🦋🦋
🦋🦋🦋🦋
🦋🦋🦋🦋 #
Perkasin ja latasin eiliset kuvat. #
Jo ennen mettään pääsyäni, Kiulukankaan jälkeen Raitotien varressa tesmaperhonen! Tämä on vasta etelässäkin ilmaantunut, joten en osannut sitä vielä odottaa. Kun oli vielä lisäksi niin arka, etten päässyt näkemään kunnolla, niin paikan päällä luulin Lasiommataksi. #
Heti Aalikkokankaan alla juolukkasinisiipi. Muistelin sen olevan sen verran harva reitilläni, että olin kuvannut sen vain yhden kerran tätä ennen, mutta onhan tuo näköjään löytynyt joka kesä. Ja tälläkin reissulla löytyi vielä toinenkin yksilö. #
Lasiommata löytyi Aalikkokankaan perältä, ja sen verran hyväkuntoinen oli, että kerkesin jo tummapapurikoksi toivoa, mutta metsäpapurikko se näköjään vain taas oli. #
Armeijan tiepohjalla viimein (tälle kesälle) uusi sudenkorento. Samassa paikassa kuvasin toissa kesänä kirjojokikorennon, ja siltä tämäkin minusta näytti, mutta asiantuntijoiden mielestä aitojokikorento, joka on myös kokonaan uusi mulle. #
Ja sen jälkeen karhusiilikäs! Kokonaan uusi. Asettui vieläpä valoon kuvattavaksi, joskin siipensä jätti vähän pöhköön asentoon. Liekö jotain vikaa niissä. #
Sisilisko vilahti pientareella, kun seuraavaa perhosta pysähdyin jahtaamaan. Oli siellä pientareella jo siihen tullessani, joten ei sitä sieltä edes nähnyt muuten kuin (pakoon) liikkuessaan. #
Sen jälkeen ei ollutkaan paljo mittään, ennen kuin Hönttämäessä ritariperhonen. Oli jo lennossa siihen tullessani, ja sitten kun se olisi tullut minua arvioimaan, niin takaa tuli tietenkin taas toinen ohikulkija, joka sitten säikytti perhosen tiehensä. Toista viikkoa viimevuotista myöhempi ensihavainto. #
Auranmajalla täplähiipijäin paikkaan tullessani lähti maasta joku vaaleanruskea, iso ja nopea, ja lensi viivasuoraan pakoon puitten yli. Ja heti sen jälkeen matarakiitäjä! Mutta vaikka olikin asioimassa kukilla siinä, niin lensi sinne nurjalle puolelle niin, että vaikka tiesin sen siellä olevan ja näinkin aina hetkittäin, niin ei mitään mahdollisuuksia kuvata. Ja sieltä pois tultuaan lensi sitten piston kautta kuntoradan puolelle, enkä enää löytänyt sitä sieltä. #
Tunnistelin perhosia. #
Kurki näköjään kuvattu Huutilammella toukokuussa. Eilen mietinkin Huutilammen tulipaikan kyltin ohi taas ajaessani, että pitäisi joskus selvittää kartalta, että missä se lampi oikein sijaitsee. No ihan siinä Heikinharjun kupeessahan se. #
Vein jätteitä molokiin, ja pussillisen risaksi menneitä vaatteita Toppila-Centerin poistotekstiilikeräykseen. Kävin siellä niiden kirpparipuolella ettimässä teenliotuspalloa, mutteipä siellä ollut. #
Kotiin palattuani söin päivällisen. #
Kävin ajelemassa typistetyn vastapäiväkierroksen. Selkeää oli vielä mettän alussa, mutta Kiulukankaalta alkaen pilvistyi nopeasti. Loppumatka sen jälkeen oli enimmäkseen umpipilvistä, eikä paljo mittään kuvattavaakaan, paitsi haapaperhosia kolme Kalimenojan mutkan jälkimutkassa. #
Alkumatkalla kuitenkin taas paljon uutta! #
Mellansuoralla henkilöauto pysähtyi kohdalle, ja kuljettaja kysyi että olenko nähnyt mäyräkoiraa (en ollut). Lomalle oli ollut lähdössä, mutta koira oli päässyt karkuun. #
Palatessani koukkasin vielä Ksupermarketin kautta hakemassa Varustelekan lähetyksen. #
Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin muupullia ja nuudeleita. #
Kirjoittelin tätä. Aloittelin kuvien perkuuta. #