13. elokuuta 2026

Näin unta, että olin yötä vieraassa asunnossa, vieraassa kaupungissa (mutta joka oli ilmiselvästi vain Oulu; generatiivinen tekoälyni ei ole järin luova). Olin aikonut tehdä jotain tietokonehommia, mutta siellä ei ollutkaan ollenkaan Internettiä. Oli myös jokin pyhäpäivä, niin että mikään paikka ei ollut auki, ja tylsyyskuolema uhkasi. Mutta lähikirjasto oli yllättäen auki, ja Jannella oli sinne korttikin. #

Nousin 5.02. Olisi nukuttanut vielä. #

Kävin ajelemassa pidennetyn myötäpäiväkierroksen. #

Aika vilpoista vielä lähtiessäni (+8,66 ° oli Ruuvi mitannut alimmillaan, mutta Kaukovainion anturi seitsemän maissa vielä alle +7 °), ja vielä mettässäkin varjopaikoissa. #

Uudet kengät olivat oikein hyvät. Ihan ihmeellisen tuntuista, kun ei tarvinnut koko ajan sovitella jalkoja polkimiin, vaan saattoi vain antaa jalkojen pyöriä. #

Kembaanan kakkosvaihe oli valmis Rantamänniköntien risteykseen asti. (Toissa päivänä avattu ilmeisesti.) #

Kotiin palattuani söin hirssipuuron, sitten kävin ajelemassa typistetyn vastapäiväkierroksen. #

Kevennysviikosta ja välikaakaosta huolimatta tuntui lopussa, että nälkä- ja väsymyskuolema koittaa. #

Enimmäkseen selkeää ihan loppuun asti, mutta Kaukovainion anturin mukaan ei ollut edes +19 ° ylittynyt. (Ruuvi tietysti oli taas mittaillut pari astetta lämpimämpää.) #

Tallin kohdalta puikkasin Prisman kautta kotio. #

Panin tattaririisin kiehumaan ja kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. #

Kirjoittelin tämän. #

Kuvien perkuuta en taas kerkiä aloittaakaan. Mutta talvehtijoista neitoperhosia runsaasti ja sitruunaperhosiakin hyvästi. Nokkosperhosta vain yksi, herukkaperhosta ei yhtään, eikä uusia suruvaippojakaan ole vielä näkynyt. Eikä karttaperhosen kesäpolvea tänäänkään. #

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *