14. elokuuta 2026

Nousin 7.23. Ei väsyttänyt, paitsi kroppaa. #

Selvittelin Wordpress-ongelmia Jannen kaverina. #

Korjasin videoläppärin ulostulojen (näyttö + kaiuttimet) virrankatkaisu- ja kytkentäautomaation. Olihan siinäkin taas salapoliisityötä kerrakseen, kun osia siitä (automaatiologiikka) on Home Assistantissa, osia läppärissä itsessään (pari NetworkManager-dispatcherin skriptiä), osa Bash-skriptieni pääkokoelmassa (jota käsittelen pääasiassa tässä pöytäkoneella), ja osa MQTT-palvelimella (jonka siirtyminen vanhalta kotipalvelimelta uudelle tietysti oli se perimmäinen laukaiseva tekijä tällä kertaa). #

Kodiin olen kyllä näköjään myös MQTT-lisäosan asentanut, mutta se ei ole tässä kuin turhaa hämäystä, sillä sen signaalit eivät ole automaation kannalta järin hyödyllisiä. #

Söin päivällisen kvinoan kanssa. #

Perkasin ja latasin eiliset kuvat. Tunnistelin perhosia. #


Pari kyytä löytyi! Iso ja pieni. Ja heti Valkiaisjärventien jälkeen ehkä isomittari, joskin kuolleena tiellä retkottamassa. #

Niitty-yökkönenkin oli vasta kesän ensimmäinen, kun aiemmin niitä on lentänyt jo heinäkuun lopulta, ja siellä sun täällä. #

Jos niittysinisiiven oikein tunnistin, niin oli heittämällä myöhäisin yksilö minkä olen kuvannut, sillä en ole tätä ennen kirjannut niitä yhtään elokuun puolelta, eikä koko Suomestakaan ole iNaturalistissa kuin kourallinen#

Harvoin esiintyy toinen sukupolvi syyskesällä” sanoo kyllä Suomen perhoset, sellaista pitäisin kyllä myöhäisviipyilijääkin eriskummallisempana, tällaisena kesänä. #


Siirsin Immichin uudelle palvelimelle. Varmuuskopiosta palautus ei mennyt niin kuin ohjeen mukaan olisi pitänyt, mutta siitä oli jo bugiraportti, jonka kommenteissa mainittu komentorivivaihtoehto vaikuttaisi toimineen. #

Kävin suihkussa. #

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *