5. syyskuuta 2026

Juuri ennen heräämistä näin unta, että huolsin pyörää sisällä, ja siitä tuli niin paljon roskaa lattialle, että sen jälkeen imuroin lattioita. Mutta imuri lakkasi vetämästä, joten avasin taas pölypussisäiliön, ja se olikin taas niin täynnä, että avatessa sieltä oikein räjähti pölypilvi ulos. Olin tyytyväinen, että olin avannut sen kylppärissä (niin kuin juuri tämän takia ruukaan tehdä). #

Vein täyden pussin molokiin, ja palatessani oven edustalla oli nainen parine lapsineen, hekin polkupyöriänsä huoltamassa. Löysin maasta viiden euron seteleitä, ja tarjosin niitä heille, koska arvasin niiden heiltä pudonneen. #

Porraskäytävään palattuani en taas muistanut, että montako porrasväliä pitää nousta kotiovelle päästäkseni. (Sitä tapahtuu unissa silloin tällöin; valversumissa ei onneksi kovin usein.) Portaikko oli sisäportaikko eikä ulko-. Kävin ylimmässä kerroksessa asti kotiani löytämättä, joten päättelin tulleeni väärään rappuun. #

Nousin 4.45. Olisi nukuttanut vielä, muttei väsyttänyt kovin paljon. #

Kävelin salille. Poljin 3,9-sisäpyöräilyn, eli hitusen parempi kuin mitä edelliset olivat keväällä#

Aika raskaan tuntuista oli kyllä, ja oikea polvi kipeytyi loppua kohden. #

Kävelin kotiin. Panin kuudenkympin pyykit pyörimään. Söin päivällisen tattaririisin kanssa. #

Pötköttelin, luin päivitykset, täyttelin nonogrammeja. Ripustin pyykit. #

Kävin ajelemassa myötäpäiväsatasen. #

Hyvä ajokeli, kun tasaisen viileää (+11 °) ja pilvistä koko matkan, niin ei turhaan hikoiluttanut lopussakaan. Koko aamupäiväksi oli taas povattu kunnon vesisateita, muttei niistä ollut tietoakaan. Linnamaalla kyllä niin sakeaa sumua, että lasit meinasivat kastua, vaikka asvaltti ei sielläkään. #

Oikea polvi vänkkyröi koko matkan, joten yritin polkea enimmäkseen vasemmalla. #

Palatessani kävin Limingantullin Prismassa. #

Kotiin palattuani söin hirssipuuron, sitten kävin suihkussa. #

Vasta trikoita jaloista kuoriessani hoksin, että olin lähtiessäni pukenut ne pyjamasortsien päälle. #

Paistoin pussillisen korvapuusteja#

Kirjoittelin tämän. #

Söin 5/7 korvapuustia. #

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *