Annetaan pois: 21-tuumainen putkitelevisio (toimiva) sekä kuntopyörä, jonka polkimien kiinnikkeet ruostuneet (korjattava/vaihdettava).
Koib
Kävinpä lääkärissä näyttämässä koipeani. Lievä lihasrepeämä oli tohtorin arvaus, saattaa kestää kuukausia ennen kuin on parantunut.
Ei saa jäädä
Näin unta, että olin Lauralauran synttäreillä. Ajattelin, että hän taitaa olla yksinäinen, kun on minutkin täytteeksi kutsunut.
Turvan kypsytys
Kävin otattamassa passikuvan kun huomasin, että henkilökorttini vanhenee. Ei naamani ole kyllä viiden vuoden takaisesta muuttunut.
Fly away babies, good luck!
Aphex Twin julkaisi Soundcloudissa varhaista tuotantoaan. Myös Björk julkaisi juuri uutukaisen. Olemme selvästi pudonneet aikasilmukkaan.
And the wind will be my hands
Jaksoinpa pitkästä aikaa katsoa amerikkalaisen tv-sarjan kokonaisen tuotantokauden, True Detectiven.
Happiness
Järkyttävien uutisten kuulemisessa ärsyttävintä on se, miten uusi tieto vaikuttaa nukkumiseen. Unet tapahtuvat vielä kavalasti vanhassa maailmassa.
The Girl and the Robot
Edellisen kääntöpuolena on, etten minä puolestani kykene empatiatasolla ymmärtämään useimpia useimpien muiden ihmisten haluamisia.
Yhtäkkiä kylmä
Pienenä minulle sanottiin ”hartiat ylös!”, kun olin niin kasaan painunut. Vasta viime vuosina olen tajunnut kuinka nurinkurinen ohje se oli.
Valintani Wikimedia Commonsin Vuoden kuva 2014 -äänestyksen 1. kierroksella
Wikimedia Commonsissa on taas Vuoden kuva -äänestyksen aika. Tässä ensimmäisen kierroksen valintani luokittain.