Monty Pythonin Decomposing Composers on siitä poikkeuksellinen korvamato, että kun se soi päässä, sitä kuuntelee ihan mielellään, ja kun se ei soi vähään aikaan, sitä alkaa kaivata takaisin korvaan. (Pyyttoneiden juupparikanavalta kappaletta ei tätä kirjoittaessani löydy. Toivottavasti decomposing composers -haku tuottaa jonain päivänä virallisenkin tuloksen. Spotifysta Monty Python Sings -levyltä löytyy.) #

Pitäisi kuunnella enemmän klassista musiikkia. Mutta missä välissä sitä ehtii? #

Muistin vihdoin viimein tänään soitella ajanvaraukseen lääkäriaikaa kolesterolimittauksesta. Ei-kiireelliset asiat hoidetaan puolenpäivän jälkeen, enkä minä semmoiseen aikaan mitään muista kun olen töissä pää sekaisin koordinaatistoista. Tänään muistin kun olin pannut puhelimen muistuttamaan. Soitin, puhelin hälytti kerran ja saman tien vastattiin. Oli kuin siellä oltaisiin oltu pelkästään minun soittoani odottelemassa. Ja oikein ystävällinen ihminen, muistaakseni ovat aina tuolla tk:ssa olleetkin kun olen asioitani hoitanut. #

Palaan musiikkiin. Mikähän se on tämä yksi paskagenre, jota silloin tällöin seuraamissani konemusiikkipodcasteissa tulee vastaan? Sellainen, että kappaleet ovat pelkkää pliisua rumpukomppia, jonka päällä hyvä jos hädin tuskin joku yhtä pliisu bassoriffi. Ei se minimalismiakaan ole, minimalismi on sitten vielä erikseen, voi olla oikein eläväistä ja nostattavaa sekin. #

Haeskelin Turrican II:n introa alkuperäisversiona musiikkikaupoista, en löytänyt. Pelimusiikin jumala on ilmeisesti julkaissut mestariteoksestaan vain uusiksisovituksia. Web 1.0 -henkisten fanitussivujen perinteitä kunnioitettavasti jatkava Turrican SETA sentään tarjoaa seksuaalista tasavertaisuutta turreille ladattavaksi alkuperäisiä raakatiedostoja ja niiden ämpärikäännöksiä. Factor 5:kin tarjoaa Turrican Soundtrack -nimisen ladattavan oikein luvan kanssa, mutta se on ilmeisesti ekan pelin soundtrack. #

Kun tästä nyt kerta tuli teemapostaus, niin lisätäänpä vielä, että UIVOUF on ihan vitun kova. #