Muistiinpano itseä varten: treenin jälkeen ilmenevä lihassärky on englanniksi Delayed Onset Muscle Soreness, lyh. DOMS. Eli se, minkä tälläkin hetkellä tunnen persuuksissani, mutta jota en enää millään saa ilmenemään sen ylempänä. Esimerkiksi Naturally Intense -blogissa on tästä lihassärystä juttua, joskin siinäkin, kuten enimmässä osassa netin kuntoilua käsittelevistä jutuista, on sekaisin faktoja ja faktoiksi naamioitua mutuilua. #

Tuon Natu-jutun (viitteistetyn!) väittämään mukaan kuitenkin negatiiviset toistot ovat tärkein DOMSin aiheuttaja. Niitä en olekaan kokeillut, pääasiassa varmaan siksi, että niissä tarvii käytännössä avustajan, koska supistusvaiheessa painoa pitää olla enemmän kuin mihin lihakset luonnollisesti pystyvät. Tämä ikään kuin voisi selittää senkin, miksi juuri jaloissa tuota jälkisärkyä vielä tunnen: kyykätessä se liikkeen alas-vaihe tulee pitkien koipien kanssa aika luontojaan tehtyä hitaasti ja raskaasti, sillä siinä kestää olla paljon painoja (enemmän kuin missään muussa liikkeessä), kun jalkojen nostovoima on niin hurja. #

Muokkaukset

ke 23. tammikuuta 2013 11.18.40 ke 23. tammikuuta 2013 11.18.40
Muistiinpano itseä varten: treenin jälkeen ilmenevä lihassärky on englanniksi Delayed Onset Muscle Soreness, lyh. DOMS. Eli se, minkä tälläkin hetkellä tunnen persuuksissani, mutta jota en enää millään saa ilmenemään sen ylempänä. Esimerkiksi Naturally Intense -blogissa on tästä lihassärystä juttua, joskin siinäkin, kuten enimmässä osassa netin kuntoilua käsittelevistä jutuista, on sekaisin faktoja ja faktoiksi naamioitua mutuilua. Muistiinpano itseä varten: treenin jälkeen ilmenevä lihassärky on englanniksi Delayed Onset Muscle Soreness, lyh. DOMS. Eli se, minkä tälläkin hetkellä tunnen persuuksissani, mutta jota en enää millään saa ilmenemään sen ylempänä. Esimerkiksi Naturally Intense -blogissa on tästä lihassärystä juttua, joskin siinäkin, kuten enimmässä osassa netin kuntoilua käsittelevistä jutuista, on sekaisin faktoja ja faktoiksi naamioitua mutuilua.
Tuon Natu-jutun (viitteistetyn!) väittämään mukaan kuitenkin negatiiviset toistot ovat tärkein DOMSin aiheuttaja. Niitä en olekaan kokeillut, pääasiassa varmaan siksi, että niissä tarvii käytännössä avustajan, koska supistusvaiheessa painoa pitää olla enemmän kuin mihin lihakset luonnollisesti pystyvät. Tämä ikään kuin voisi selittää senkin, miksi juuri jaloissa tuota jälkisärkyä vielä tunnen: kyykätessä se liikkeen alas-vaihe tulee pitkien koipien kanssa aika luontojaan tehtyä hitaasti, ja toisaalta siinä kestää olla paljon painoja (enemmän kuin missään muussa liikkeessä), kun jalkojen nostovoima on niin hurja.  Tuon Natu-jutun (viitteistetyn!) väittämään mukaan kuitenkin negatiiviset toistot ovat tärkein DOMSin aiheuttaja. Niitä en olekaan kokeillut, pääasiassa varmaan siksi, että niissä tarvii käytännössä avustajan, koska supistusvaiheessa painoa pitää olla enemmän kuin mihin lihakset luonnollisesti pystyvät. Tämä ikään kuin voisi selittää senkin, miksi juuri jaloissa tuota jälkisärkyä vielä tunnen: kyykätessä se liikkeen alas-vaihe tulee pitkien koipien kanssa aika luontojaan tehtyä hitaasti ja raskaasti, sillä siinä kestää olla paljon painoja (enemmän kuin missään muussa liikkeessä), kun jalkojen nostovoima on niin hurja.