Tulin katsoneeksi Lentoturmatutkinnan jakson Philippine Airlinesin lennosta 434, jonka Ramzi Yousef pommitti. Poimin siitä hauskan tiedonmurusen: Yousef lusii tuomiotaan ADX Florencessa ”pommittajien osastoksi” kutsutussa siivessä yhdessä mm. Ted Kaczynskin ja aiemmin myös (sittemmin jo teloitetun) Timothy McVeigh’n kanssa. #
Ajatus tällaisesta äärimmäisen pahojen jätkien keskittymästä on tietysti kiintoisa, jotan lueskelin sitten huvikseni vähän Florencen muista asukeista, ja pianhan sieltä pisti pian silmään Richard McNair. Murhamies hänkin, mutta voi miten surkeaksi lässähti Florencen hohto hänen myötään: McNair on ilmiselvästi suljettu supermax-vankilaan vain, koska on keskimääräistä vankia kekseliäämpi. McNair oli ennen Florencea karannut useita kertoja, mutta kaikesta päätellen siinä on vähintään yhtä paljon osuutta vankeinhoidon ja varsinkin poliisien tunaroinnilla kuin McNairilla itsellään. McNair ei missään pakonsa vaiheessa uhannut valvojiaan, vaan käytti vain hieman aivojaan ja koipiaan. #
Niinpä hänen sijoittamisessaan sen sijaan, että hänen löytämänsä aukot järjestelmässä olisi paikattu, ongelma on tehty hänestä itsestään, jotta se olisi helpompi ratkaista. Mikään tähän mennessä lukemani ei tue McNairin sijoittamista samaan laitokseen Yousefin ja Kaczynskin kaltaisten kanssa, paitsi ajatus siitä, että kyse on lainvalvojien kostosta ja nurinkurisesta oikeutuksesta omien kasvojen pelastamiseksi (”McNair on nyt supermaxissa, joten hän on äärimmäisen vaarallinen, joten siksi hän karkasi meiltä niin monesti”). #