Kun tulin salilta, oven takana odotti viral­li­sen näköi­nen kir­je­kuori. Peläs­tyin jo, että nyt EVVK on lähet­tä­nyt häi­ri­köin­ti­pos­tia, mutta kuo­resta pal­jas­tui­kin sen sijaan Egmontin suruviesti: Ryhmä-X lopetetaan. #

Tämän uhkahan häilyi lehden yllä jo kaksi vuotta sitten, kun vasta suunnittelin tilausta. Ostelin tuolloin irtonumeroita kunnes lehden jatko varmistui ja tilasin sen sitten. Mutta nyt sitten kustantaja on viimein tullut siihen tulokseen, että lehti ”ei ole saavuttanut sille asetettuja markkinaodotuksia.” Vajaaksi jäävän tilausjakson kompensaationa saan samalta ajalta (+ yksi ylimääräinen numero) Spider-Man -lehteä. #

Totta puhuakseni olinkin ajatellut päättää tilaukseni tämän jakson loputtua. En lehden laadun takia vaan ihan vain oman rahatilanteeni takia; ajoittain tuolle tämänkinvuotisen jakson tilausmaksulle olisi ollut tärkeämpää käyttöä. Mutta nyt ei sitten tarvitsekaan potea huonoa omatuntoa siitä, että lakkaan tukemasta ennestäänkin vaikeuksissa kamppailevaa lehteä, kun R-X:n kärsimykset ovat tältä erää ohi. #

P.S.: Jos joku tietää mistä saisi sellaisia metallilankaniteisiä sarjakuvakansioita niin kuin Aku Ankalle oli ainakin ennen vanhaan, mutta Marvelin sarjakuville sopivia (12 nro/vuosi), vinkatkaa. En nimittäin ole löytänyt niitä muuta kuin netistä paikoista, jotka eivät kerro tarpeeksi yksityiskohtia (mitat, kapasiteetti yms.), että rohkenisin tilata. #

Muokkaukset #

2013-11-25 13.43.53 2018-05-11 15.20.29 #
Muuttumaton: The Last StandMuuttumaton: The Last Stand
Poistettu: Kun tulin salilta, oven takana odotti viral­li­sen näköi­nen kir­je­kuori. Peläs­tyin jo, että nyt EVVK on lähet­tä­nyt häi­ri­köin­ti­pos­tia, mutta kuo­resta pal­jas­tui­kin sen sijaan Egmontin suruviesti: Ryhmä-X lopetetaan. Lisätty: Kun tulin salilta, oven takana odotti viral­li­sen näköi­nen kir­je­kuori. Peläs­tyin jo, että nyt EVVK on lähet­tä­nyt häi­ri­köin­ti­pos­tia, mutta kuo­resta pal­jas­tui­kin sen sijaan Egmontin suruviesti: Ryhmä-X lopetetaan.
Muuttumaton: Tämän uhkahan häilyi lehden yllä jo kaksi vuotta sitten, kun vasta suunnittelin tilausta. Ostelin tuolloin irtonumeroita kunnes lehden jatko varmistui ja tilasin sen sitten. Mutta nyt sitten kustantaja on viimein tullut siihen tulokseen, että lehti "ei ole saavuttanut sille asetettuja markkinaodotuksia." Vajaaksi jäävän tilausjakson kompensaationa saan samalta ajalta (+ yksi ylimääräinen numero) Spider-Man -lehteä.Muuttumaton: Tämän uhkahan häilyi lehden yllä jo kaksi vuotta sitten, kun vasta suunnittelin tilausta. Ostelin tuolloin irtonumeroita kunnes lehden jatko varmistui ja tilasin sen sitten. Mutta nyt sitten kustantaja on viimein tullut siihen tulokseen, että lehti "ei ole saavuttanut sille asetettuja markkinaodotuksia." Vajaaksi jäävän tilausjakson kompensaationa saan samalta ajalta (+ yksi ylimääräinen numero) Spider-Man -lehteä.
Muuttumaton: P.S.: Jos joku tietää mistä saisi sellaisia metallilankaniteisiä sarjakuvakansioita niin kuin Aku Ankalle oli ainakin ennen vanhaan, mutta Marvelin sarjakuville sopivia (12 nro/vuosi), vinkatkaa. En nimittäin ole löytänyt niitä muuta kuin netistä paikoista, jotka eivät kerro tarpeeksi yksityiskohtia (mitat, kapasiteetti yms.), että rohkenisin tilata.Muuttumaton: P.S.: Jos joku tietää mistä saisi sellaisia metallilankaniteisiä sarjakuvakansioita niin kuin Aku Ankalle oli ainakin ennen vanhaan, mutta Marvelin sarjakuville sopivia (12 nro/vuosi), vinkatkaa. En nimittäin ole löytänyt niitä muuta kuin netistä paikoista, jotka eivät kerro tarpeeksi yksityiskohtia (mitat, kapasiteetti yms.), että rohkenisin tilata.
Poistettu: [muokkaukset]
Poistettu: [muokkaus][klo]2013-11-25 13:43[/klo] +PS[/muokkaus]
Poistettu: [/muokkaukset]
2013-11-25 13.31.11 2013-11-25 13.43.53 #
Muuttumaton: Totta puhuakseni olinkin ajatellut päättää tilaukseni tämän jakson loputtua. En lehden laadun takia vaan ihan vain oman rahatilanteeni takia; ajoittain tuolle tämänkinvuotisen jakson tilausmaksulle olisi ollut tärkeämpää käyttöä. Mutta nyt ei sitten tarvitsekaan potea huonoa omatuntoa siitä, että lakkaan tukemasta ennestäänkin vaikeuksissa kamppailevaa lehteä, kun R-X:n kärsimykset ovat tältä erää ohi.Muuttumaton: Totta puhuakseni olinkin ajatellut päättää tilaukseni tämän jakson loputtua. En lehden laadun takia vaan ihan vain oman rahatilanteeni takia; ajoittain tuolle tämänkinvuotisen jakson tilausmaksulle olisi ollut tärkeämpää käyttöä. Mutta nyt ei sitten tarvitsekaan potea huonoa omatuntoa siitä, että lakkaan tukemasta ennestäänkin vaikeuksissa kamppailevaa lehteä, kun R-X:n kärsimykset ovat tältä erää ohi.
Lisätty: P.S.: Jos joku tietää mistä saisi sellaisia metallilankaniteisiä sarjakuvakansioita niin kuin Aku Ankalle oli ainakin ennen vanhaan, mutta Marvelin sarjakuville sopivia (12 nro/vuosi), vinkatkaa. En nimittäin ole löytänyt niitä muuta kuin netistä paikoista, jotka eivät kerro tarpeeksi yksityiskohtia (mitat, kapasiteetti yms.), että rohkenisin tilata.
Lisätty: [muokkaukset]
Lisätty: [muokkaus][klo]2013-11-25 13:43[/klo] +PS[/muokkaus]
Lisätty: [/muokkaukset]

Responses

1. Murheellista, vaikka ei kai nykyaikana mikään ihme. Facebookin puolella joku jo totesikin, että ajat ovat tosiaan kovat: vaikka 10-luvulla supersankarit ovat kovemmassa huudossa kuin ikinä kaikkien spektaakkelielokuviensa myötä, ei lehtiä silti tilata tarpeeksi jotta kannattaisi. Toisin oli 80-luvulla, jolloin vain sääliönörtit olivat Ryhmä-X:stä kuulleetkaan. Ja hyvin porskutti lehdillä Suomessa silti!

2. Paluuviite: Kuoripoika

Comments are closed.