Ryhmä-X:n loppumista kompensoiva Hämähäkkimies tuli tänään, vaan minäpä sain vielä tällekin kuulle yhden numeron R-X:ää. Se Ugukselta taannoin saamani numero (kristus, siitäkin on jo kaksi vuotta!) oli nimittäin sittenkin vielä yhtä taaempi kuin ensimmäisin irtonumerona ostamani, joten ”Toinen tuleminen” -sarjastani puuttui yhä kirvelevästi yksi numero, 10/2011, jonka sitten viime viikonloppuna löysin Huuto.netistä (2 € + pk.). #
Ei tuon numeron välistä jääminen kylläkään ollut paljon tarinaa haitannut, sillä en ollut huomannut koko asiaa ennen kuin keräsin kaikki lehdet kansioon. Siinä kokoamisessa oli tyytyminen kalvokansioon ja päältä avoimiin kalvotaskuihin, sitä oikeaa sarjakuvalehtikansiota en sitten koskaan mistään löytänyt. #
Tässä kohtaa olisi kuva kansiosta, mutta puhelimestani hajosi muistikortti, eikä sillä siksi nyt voi ottaa kuvia. Tilasin kokonaan uuden puhelimen, mutta se ei ole vielä tullut. En pelkästään muistikortin takia, sen hajoaminen oli vain viimeinen pisara. Tämä entinen puhelin on niin hidas ym. vanhuuden merkkejä, että olen ollut sen kanssa helisemässä jo pitkään. Aion sovitella tähän uutta käyttistä, mikä saattaa parantaa tilannetta, mutta se on tämän mallin kanssa sen verran riskipeliä, että en ole uskaltanut sitäkään kokeilla ennen kuin olen uuden puhelimen saanut. #
Uusi puhelin on Motorola sekin, tuliterä Moto G. Mobiilitekniikan luottomieheni Juutupessa, Marques Brownlee kuvaili sitä ”highest end low end deviceksi”, ja kaikki laitteesta näkemäni ja lukemani on ollut positiivista. Etenkin tavalliset käyttäjät vaikuttavat olevan ällikällä lyötyjä siitä miten perushyvä luuri tuo on. Aion vielä investoida oikein järeään suojakuoreen, jotta laite kestää sen minkä minä puhelimelta kuin puhelimelta odotan, mutta minkä kestäviksi ei oikeasti lähtöjään tehdä kuin varsinaiset ”aktiivikäyttäjän” puhelimet (jollainen esim. tämä vanha Defy+:ni on). Kunnon kuoret ovat hintavia, mutta mielestäni hyvä vakuutus. #
Kuorista puheen ollen, melkein ostin tänään 1,5 kiloa sinisimpukoita. Ne olivat Citymarketissa poistossa, eikä olisi maksanut kuin yhden keskikokoisen kanafilelootan verran. En ole koskaan syönyt tuoreita, tai siis raakoja, tai siis säilömättömiä simpukoita. Jätin sitten kuitenkin lopulta ostamatta, sillä en tiedä kuinka paljon syötävää tuossa lopulta olisi, ja pystyisinkö syömään niitä lähimainkaan niin paljon, tai ylipäänsä ollenkaan (jos ovatkin vaikka pahanmakuisia tai liian suolaisia). #
Sitten päivän opetusohjelmaan! Näin käydään suihkussa: #

Otetaan vaihtoalkkarit kaapista, pannaan pyykkikoneen päälle. #

Otetaan lattiapyyhe (froteinen, Prismasta, oivallinen) kuivaustelineestä ja pannaan valmiiksi lattialle kylppärin ovisuuhun. #

Nostetaan wc-pöntön kansi ja istuinsuoja yläasentoon. #

Irrotetaan lattialastan varsi ja pannaan se nojalleen pönttöä vasten. Lasta pannaan suihkun hanan päälle. #

Ensimmäinen suihkutus, kastelu. #

Levitetään Dovea (Men+Care Sensitive Clean) kainaloista alkaen, kaikkialle olkapäistä alaspäin. #

Lisää Dovea, levitetään joka puolelle päätä. #

Toinen suihkutus, huuhtelu. Lopuksi suihkusuutin painepesuritilaan ja pestään sillä jalat ja selkä. #

Otetaan pyyhe naulasta. Asetutaan rintamasuunta suihkun sermiä kohti, jottei käsi kolahda sermiin. Kuivataan. Pannaan pyyhe takaisin naulaan. #

Otetaan lattialasta hanan päältä ja kuivataan sillä sermi ja suihkun seinämät yksittäisin pitkin vedoin ylhäältä alas asti. #

Kiinnitetään lasta varteensa ja kuivataan sillä lattia lattiakaivon suuntaisin vedoin. #

Asetetaan lasta varsineen suihkun ja sermin nurkkaan. #

Astutaan lattiapyyhkeen päälle. Kuivataan lattia ovelta lavuaarille ja siitä kuivaustelineelle pyyhettä jaloilla laahaten. #

Ripustetaan lattiapyyhe kuivaustelineeseen. #

Vedetään vaihtoalkkarit jalkaan. #

Levitetään Dovea (Men+Care Sensitive Care) kainaloihin. Asetetaan Dove takaisin pöydälle niin, että teksti on ylösalaisin. #

Otetaan yksi pumpulipuikko (Pirkka, reilun kaupan pumpulista) ja kuivataan ja puhdistetaan sillä korvakäytävät vastoin pumpuli-ihmisten varoituksia. #

Valmis. #
Muokkaukset #
2014-02-11 18.10.12 | 2014-02-11 18.10.12 # |

Muuttumaton: Kuoripoika | Muuttumaton: Kuoripoika |
Poistettu: <a href=" | Lisätty: Ryhmä-X:n loppumista kompensoiva Hämähäkkimies tuli tänään, vaan minäpä sain vielä tällekin kuulle yhden numeron R-X:ää. Se Ugukselta taannoin saamani numero (kristus, siitäkin on jo kaksi vuotta!) oli nimittäin sittenkin vielä yhtä taaempi kuin ensimmäisin irtonumerona ostamani, joten "Toinen tuleminen" -sarjastani puuttui yhä kirvelevästi yksi numero, 10/2011, jonka sitten viime viikonloppuna löysin Huuto.netistä (2 € + pk.). |
Poistettu: Ei tuon numeron välistä jääminen kylläkään ollut paljon tarinaa haitannut, sillä en ollut huomannut koko asiaa ennen kuin keräsin kaikki lehdet kansioon. Siinä kokoamisessa oli tyytyminen kalvokansioon ja päältä avoimiin kalvotaskuihin, sitä <a title="Marginaali: Jos joku tietää mistä saisi sellaisia metallilankaniteisiä sarjakuvakansioita, vinkatkaa" href=" | Lisätty: Ei tuon numeron välistä jääminen kylläkään ollut paljon tarinaa haitannut, sillä en ollut huomannut koko asiaa ennen kuin keräsin kaikki lehdet kansioon. Siinä kokoamisessa oli tyytyminen kalvokansioon ja päältä avoimiin kalvotaskuihin, sitä oikeaa sarjakuvalehtikansiota en sitten koskaan mistään löytänyt. |
Muuttumaton: Tässä kohtaa olisi kuva kansiosta, mutta puhelimestani hajosi muistikortti, eikä sillä siksi nyt voi ottaa kuvia. Tilasin kokonaan uuden puhelimen, mutta se ei ole vielä tullut. En pelkästään muistikortin takia, sen hajoaminen oli vain viimeinen pisara. Tämä entinen puhelin on niin hidas ym. vanhuuden merkkejä, että olen ollut sen kanssa helisemässä jo pitkään. Aion sovitella tähän uutta käyttistä, mikä saattaa parantaa tilannetta, mutta se on tämän mallin kanssa sen verran riskipeliä, että en ole uskaltanut sitäkään kokeilla ennen kuin olen uuden puhelimen saanut. | Muuttumaton: Tässä kohtaa olisi kuva kansiosta, mutta puhelimestani hajosi muistikortti, eikä sillä siksi nyt voi ottaa kuvia. Tilasin kokonaan uuden puhelimen, mutta se ei ole vielä tullut. En pelkästään muistikortin takia, sen hajoaminen oli vain viimeinen pisara. Tämä entinen puhelin on niin hidas ym. vanhuuden merkkejä, että olen ollut sen kanssa helisemässä jo pitkään. Aion sovitella tähän uutta käyttistä, mikä saattaa parantaa tilannetta, mutta se on tämän mallin kanssa sen verran riskipeliä, että en ole uskaltanut sitäkään kokeilla ennen kuin olen uuden puhelimen saanut. |
Ajankulu on kyllä nykyään sitä verta vauhdikasta, että on parempi vaan olla ajattelematta asiaa ollenkaan, puuhastella omiaan kuten ennenkin, välittämättä… Mutta käydään taas lähivuosina kahveella!
Sinun RX-päivityksesi saavat aina itselleni sellaisen nostalgisen nosteen, että tekee mieli alkaa etsiä noita omasta kokoelmasta puuttuvia numeroita, vuosikerrat 1985-1986 vielä ovat hajanaiset. Toisaalta sitten muistan, että olen kyseiset numerot amerikankielellä jo hankkinut kätevästi niputettuina (tosin mustavalkoisina) Essential X-Men -tiiliskivinä.
Oho, tuollainen tiiliskivi olisi kyllä aika kova. Tosin minulle vieläkin kovempi olisi digitaalinen painos. Luulen, että tyydytän keräilyvaistoani seuraavan kerran vasta sitten, kun sellaisia on saatavilla. Ahdistaa jo tuo n. 30 numeron kansiokin fyysisyydellään.
Niin ja käydään vaan!