Kiitä Lewisia puolestani

Katsoinpa viimeistä myöten kaikki Morset, kun näyttivät (Yle, Areenalta katselin). Taitaa olla merkittävin saavutukseni tv-fiktion saralta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tosin ennätys on parhaillaan rikkoutumassa (jollei ole jo), sillä olen myös katsellut Langallan (The Wire) kaikki tähän mennessä näytetyt jaksot. #

Morse oli aika paska kaiken kaikkiaan. Pienenä pidin sitä jotenkin muita sarjoja parempana, koska pidin sitä jostain syystä muita sarjoja enemmän aikuisille tarkoitettuna, enkä tainnut koskaan nähdä yhtäkään kokonaista jaksoa. Toki se on aikoinaan saattanut ollakin parempi kuin mitä muuta on ollut tarjolla (sarja alkoi peräti jo 1980-luvun lopulla), ja päähenkilökaksikon (Morse & Lewis) dynamiikka antaa kyllä hetkittäin hyvinkin herkullisia hetkiä, mutta siitä ei oteta irti läheskään kaikkea, enkä ainakaan minä juurikaan viihtynyt Morsen hallitessa ruutua yksinään, mitä oli liian paljon. #

Isoin pettymys oli varmaankin sarjan tv-dekkarikliseet. Ehkä juuri niitä odotin Morsessa olevan tavallista vähemmän, jostain syystä juuri siinä luulin Morsen olevan erilainen. Kaikkein ärsyttävintä oli Morsen jatkuva naisasiakkaisiinsasekaantuminen. Olisin kai toivonut, että Colin Dexter olisi pitänyt kliinisenä Morsesta nyt vain 75-prosenttisesti rakentamansa kuvan hieman surumielisenä, haihattelevana ja ihmisiävieroksuvana akateemikkona. Klassista Holmes/Watson-jakoa teoreettisen Morsen ja maanläheisen Lewisin kesken. Kliseehän toki sekin olisi, mutta joko sitä ollaan klisee tai kartetaan sitä, ei tuolla lailla puolilaiskasti yritetä vain, ja sitten sotketa siihen muita, tuoreempia kliseitä! #

Langalla ei sekään ole täydellinen, mutta jotain hyvin poikkeuksellista kyllä. En katsonut sitä sitäkään vähää kuin Morsea silloin kun sarja oli uusi, eli tämä on absoluuttisesti ensimmäinen kertani. Kyseessä on vieläpä yhdysvaltalainen tv-sarja, mikä on siksi erityisen huomionarvoista huomioni kohteena olevalta, että yhdysvaltalaiset sarjat ovat vedonneet minuun vielä yleistä tarjontaakin vähemmän viime vuosina. Iso osuus tässä on kyllä sillä, että jaksot näytetään nyt yksi päivässä -tahdin putkessa. Luulen, että jos joutuisin odottelemaan perinteiset viikon päivät seuraavaa jaksoa, kiinnostukseni lopahtaisi, sillä en enää muistaisi hahmoja ja heidän suhteitaan, mikä on sarjassa oikeastaan kaikkein keskeisintä. #

Ja siinä mielessä Langalla on kaksin verroin erikoista minun kohdallani: inhoan ihmishahmojen ja näiden suhteiden opettelua. Yleensä sitä käytetään suhteellisen halvan tuotettavuutensa takia täytteenä kalliiden ja siksi harvojen toimintajaksojen välissä, ja se maistuu yhtä hyvältä kuin kahdella oliivisiivulla täytetty pizzan pohja Raxissa. En ihan tarkkaan osaa sanoa, miten Langalla on onnistuttu kutomaan toiminta ja ihmishahmohöttö niin nätisti yhteen, että tällainen paatunut sosioapaattikin haluaa jakso jakson jälkeen lisää. #

Mielessäni on tätä kirjoitusta suunnitellessani pyörinyt hämärä ajatuksenpoikanen ”situationalistisesta realismista”, josta sarjassa pidän. Läheskään kaikki tapahtumat eivät ole realistisia, mutta tapahtumia, tilanteita on valtavasti, asiat muuttuvat koko ajan, ja siinä sarja muistuttaa oikeaa elämää enemmän kuin lineaarisesti etenevät sarjat. Ja erityisesti minuun vetoaa kai se, että enimmän osan ajasta sarjan hahmot tekevät asioita syistä, jotka eivät ole heistä itsestään riippuvaisia. Elämä ikään kuin vain heittelee heitä sinne sun tänne, ja vain minä katsojan etuoikeudella voin olla perillä tapahtumien taustalla olevien syiden kudelmasta. #

Ja niin hankalaa kuin minulle James Clavellin Japani-kirjoja lukiessani olikin hahmottaa loputtomilta tuntuvia esimiessuhteita, huomaan nyt fiktiivisessä Baltimoren kaupungissa pitäväni samasta ilmiöstä: jokaisella on joku yläpuolellaan. Ihmisapina viihtyy, kun saa nähdä valtaa pitävien ihmisapinoiden joutuvan vallan kohteeksi. #

Piditkö lukemastasi? Paiskaa bitcoinilla!

Comments

  1. Paluuviite: Langan pää

Comments are closed.