Sain Vaijerista tarpeekseni hyvin pian viidennen kauden alettua. Koko se lavastuskuvio oli ihan kakkaa, täysin epäuskottavaa. Eihän tuo sarja nyt muutenkaan mitään hyperrealismia ollut, mutta en minä taiteellisia vapauksia sinänsä vastusta; vaadin vain, että epäuskottavuuden määrän suhde epäuskon pidättelyllä saamaani tyydyksen määrään pysyy kohtuullisen pienenä. #

Aiemmillakin kausilla keikuttiin ajoittain ihan siinä liiallisuuden rajoilla, mutta tuossa viidennellä mentiin heittäen rajojen yli jo melkein heti alusta. Vakio-deus-ex-machina nyt sentään viimein pienenä hyvityksenä tuotiin rysähtäen takaisin maan pinnalle (he he). Oli jo korkea aikakin, muuten sekin muuten hyvä olisi pilattu kokonaan. #

Lisäksi viitoskausi oli taas vitun McNulty-show. En käsitä miksi sarjaan oli ylipäätään pakko ottaa yksi päähahmo, ja jos olikin, niin miksi niin paska hahmo? Uskallanko sanoa, että valkonaama valkonaamayleisön kosiskeluksi? McNulty olisi ollut loistava hämmentäjän roolissaan, jos se olisi ollut yksi rooli muiden joukossa; ei se ukon henkilökohtainen kamppailu juopottelun ja naipottelun kanssa kiinnostanut pätkän vertaa. Kyllä sekin olisi hahmon taustoitukseen sopinut, mutta siitä oli täysin turhaa tehdä sarjassa niin keskeistä. #

Olisivat kirjoittaneet sen näkymään väläyksittäin samoin kuin vaikkapa Bunkin vastaavat ongelmat. Tai jos henkilökohtaista oli oltava, Bubsin tarina olisi ollut paljon lähempänä sarjan yleistä eetosta. Bubsista puheen ollen, tekipä Andre Royo melkoisen roolisuorituksen siinä. Alussa ehkä pieniä lipsahduksia, mutta hahmo heräsi hyvin pian hyvin vahvana henkiin. #

Ja vielä irrallisena huomiona, Snoop oli ihan ihana! <3 Ei siksi, että oli psykopaatti, mutta kylläkin psykopaatin itsevarmuutensa ja tunneköyhän viileytensä takia, yhdistettynä puhtaaseen gettolapsen olemukseen ja eksentrisiin elkeisiin#