”Rikotaan raajoja” alkaa vissiin tässä pikku hiljaa mulla muodostua joulunalusperinteeksi. Viime vuonnahan hajotin pohkeeni, ja nyt eilen meni ilmeisesti olkapää paskaksi. #
Tämä ei kyllä ollut yhtä dramaattista, sillä kipu alkoi vasta joskus iltapäivällä, vaikka salilla olin käynyt jo aamulla. Olkapää kyllä vähän vihoitteli heti treenin alussa, mutta niin ne aina, kumpi kulloinkin, silloin tällöin tekevät, ja siksi aloitan aina keveillä painoilla, ja siinä se vihoittelu vähitellen sitten yleensä vähenee, tai jos ei vähene, niin jätän sitten olkapäät rauhaan siltä kertaa. Eilen ei tuntunut tarvetta jättää, mutta voi pojat kuinka se tuntu osoittautuikaan sitten myöhemmin vääräksi. #
Elättelin toivetta, että kipu menisi yön aikana pois yhtä vaivihkaa hiipien kuin oli tullutkin, mutta ei mennyt. Pitää vissiin raahautua maanantaina tk:hon jos ei tämä siihen mennessä ala selvästi helpottaa. En kyllä usko että tässä mikään lihas (saati luu) on mennyt, internetitsediagnosoin tuon jo kiertäjäkalvosinoireyhtymäksi. #
Nukkuminen kipeän olkapään kanssa on paljon hankalampaa kuin kipeän pohkeen. Ja paidan pukeminen ja pois ottaminen se vasta. #
Muokkaukset #
2015-12-12 09.21.58 | 2015-12-12 09.21.58 # |

Muuttumaton: Uliuli | Muuttumaton: Uliuli |
Poistettu: "Rikotaan raajoja" alkaa vissiin tässä pikku hiljaa mulla muodostua joulunalusperinteeksi. <a href=" | Lisätty: "Rikotaan raajoja" alkaa vissiin tässä pikku hiljaa mulla muodostua joulunalusperinteeksi. Viime vuonnahan hajotin pohkeeni, ja nyt eilen meni ilmeisesti olkapää paskaksi. |
Muuttumaton: Tämä ei kyllä ollut yhtä dramaattista, sillä kipu alkoi vasta joskus iltapäivällä, vaikka salilla olin käynyt jo aamulla. Olkapää kyllä vähän vihoitteli heti treenin alussa, mutta niin ne aina, kumpi kulloinkin, silloin tällöin tekevät, ja siksi aloitan aina keveillä painoilla, ja siinä se vihoittelu vähitellen sitten yleensä vähenee, tai jos ei vähene, niin jätän sitten olkapäät rauhaan siltä kertaa. Eilen ei tuntunut tarvetta jättää, mutta voi pojat kuinka se tuntu osoittautuikaan sitten myöhemmin vääräksi. | Muuttumaton: Tämä ei kyllä ollut yhtä dramaattista, sillä kipu alkoi vasta joskus iltapäivällä, vaikka salilla olin käynyt jo aamulla. Olkapää kyllä vähän vihoitteli heti treenin alussa, mutta niin ne aina, kumpi kulloinkin, silloin tällöin tekevät, ja siksi aloitan aina keveillä painoilla, ja siinä se vihoittelu vähitellen sitten yleensä vähenee, tai jos ei vähene, niin jätän sitten olkapäät rauhaan siltä kertaa. Eilen ei tuntunut tarvetta jättää, mutta voi pojat kuinka se tuntu osoittautuikaan sitten myöhemmin vääräksi. |
2015-12-12 09.21.00 | 2015-12-12 09.21.58 # |

Muuttumaton: Uliuli | Muuttumaton: Uliuli |
Poistettu: "Rikotaan raajoja" alkaa vissiin tässä pikku hiljaa mulla muodostua joulunalusperinteeksi. Viime vuonnahan hajotin pohkeeni, ja nyt eilen meni ilmeisesti olkapää paskaksi. | Lisätty: "Rikotaan raajoja" alkaa vissiin tässä pikku hiljaa mulla muodostua joulunalusperinteeksi. Viime vuonnahan hajotin pohkeeni, ja nyt eilen meni ilmeisesti olkapää paskaksi. |

2015-12-12 09.19.57 | 2015-12-12 09.21.00 # |