Something epiphenomenon

Kausaliteetin nuoli kulkee päässä vain yhteen suuntaan. Mutta oikeastaan ensin pitää määritellä mieli. #

Onko se kunkinhetkisten ajatusteni kokonaisuus? Mitä ovat ajatukset? Voiko niitä olla aivoista irrallaan? Voi toki, näissä sanoissakin juuri nyt, mutta silloin ne ovat myös mielestäni irrallaan. Voiko mieleni koskaan irrota aivoistani? Ei voi. Jokaisella ajatuksella mielessäni on fyysinen, sähköinen vastineensa aivoissani. #

Jos mieleni on pelkästään aivoissani tietyllä hetkellä olevien ajatusten kokonaisuus, tai niiden sarja, voi kyllä hieman mutkia oikoen sanoa, että ”mieli voi vaikuttaa asioihin”. Tämän havainnollistuksena esitän seuraavan yksinkertaistetun mallin. #

Kuvitellaan, että kahden luvun yhteenlaskusta aivoissa vastaa kaikkiaan vain kolme neuronia. Kaksi syöteneuronia ottaa kumpikin syötteenä (esimerkiksi suoraan korvan tärykalvolta) yhden luvun, ja koodaa sen neuroneiden ymmärtämälle sähkökielelle. Kummankin syöteneuronin aksoni kytkeytyy samaan, mallimme kolmanteen neuroniin, jonka ulostuotto puolestaan on syötteiden summa. Oletetaan lisäksi, että olen tällä yhteenlaskurakenteella varustettu esikoululainen tilanteessa, jossa minulle sanotaan kaksi lukua, ja tehtäväni on ottaa yhtä monta askelta kuin mikä on annettujen lukujen summa. #

  • Hetkellä t = 0 neuronieni tila on tyhjä, ja esikouluope lausuu yhteen laskettavat luvut. #

  • Hetkellä t = 1 syöteneuroneideni tila vastaa annettuja syötelukuja, tulosneuronin tila on edelleen tyhjä. #

  • Hetkellä t = 2 signaali on siirtynyt syöteneuroneista tulosneuroniin, joka on nyt syötteiden summaa vastaavassa tilassa, kun taas syöteneuronit ovat tyhjiä. #

  • Hetkellä t = 3 signaali on siirtynyt tulosneuronista eteenpäin aivojeni siihen osaan, joka panee jalat liikkumaan. Yhteenlaskutoiminnosta vastaavat kolme neuronia ovat kaikki jälleen tyhjiä. #

Jos siis ”mieleni” on ajatusteni kunkinhetkinen tila, ja kaikki ajatukseni ovat yhteenlaskuneuroneiden kaltaisten, aivojen pikkuruisten sähköisten laitteiden tiloihin koodattuja, yllä olevassa tapahtumaketjussa mieleni vaikutti käyttäytymiseeni: seurasihan ajatuksistani, eli neuronieni tiloista hetkillä t = 1 ja t = 2, hetkellä t = 3 tai pian sen jälkeen se, että otin minulle annettujen lukujen summaa vastaavan määrän askeleita. #

Tällainen minimaalinen kausaalinen kyky tuskin kuitenkaan riittää tyydyttämään kenenkään vaikutushaluja. Varsin luontevasti herää vaikutuskykyä haluavassa varmaankin vaatimus kyvystä vaikuttaa pikemminkin juurikin tuohon kausaaliteettiketjun vääjäämättömyyteen. Voinhan itsepäisenä lapsena päättää ottaa enemmän tai vähemmän askeleita kuin mitä yhteenlaskukoneistoni sanelee! #

Mutta sellainen päätöksenteko eroaa tuosta kuvatusta yksinkertaisesta tapahtumasta ainoastaan osallisina olevien neuronien ja muiden rakenteiden määrässä sekä tapahtumaketjun vaiheiden (eri tilojen) määrässä (t = N). Ne kytkeytyvät tuohon yhteenlaskutapahtuman koneistoon, laajentaen kokonaisuuden toimintalogiikkaa, mutta pohjimmiltaan toimivat täysin samojen, mekaanisten ja hengettömien sääntöjen mukaisesti. Mitään näistä säännöistä riippumatonta päätöksentekijää aivoissa ei ole. Ajatuskokoelmatilamieli on aina aivojen fyysiseen tilaan koodattu, jollei uskota yliluonnolliseen. #

Entä jos ”mielellä” tarkoitammekin tietoisuutta? Yksinkertaisen mallini neuroneista tietoisuuden mahdollistavat kytkennät puuttuivat, mutta kuvitellaan nyt, että niihin on kytkeytynyt joukko muita neuroneita, joiden tehtävänä on synnyttää sisälläni tietoisuus yhteenlaskukoneiston kunkinhetkisestä tilasta. #

Mitä on tietoisuus? #

Tietoisuus on kuvailutulkkausta. Se on kielellistäjä, jälleen yksi laite aivoissa. Se muuttaa muualta aivoista (esimerkiksi yhteenlaskulaitteesta) saamansa signaalit symboleiksi, joita voidaan varastoida aivojen omaan muistiin tai aivojen ulkopuolelle, esimerkiksi kirjoittamalla ne blogiin. Symbolien avulla signaaleita voidaan jopa välittää toisille aivoille. #

Tulkkaaja voi vaikuttaa tuottamaansa kielellistykseen (sehän onkin ainut asia, jota se tekee), ja sitä kautta myös itsensä ulkoisiin tapahtumiin. Tämäkin vaikutusmekaniikka on kuitenkin samaa triviaalia kausaalisuutta kuin edellä; tulkkaja ei voi muuttaa tuottamaansa kuvailua itsenäisesti, aivojen rakenteesta riippumatta. Jos muutoksia tehdään, se tapahtuu aivojen rakenteeseen koodatun ohjelman (joka voi useinkin sijaita tulkkaajan ulkopuolella, aivojen muissa osissa) mukaan, ei siitä riippumatta. #

Tulkkaaja voidaan myös kytkeä takaisin itseensä. Tällöin se hyvinkin helposti kielellistää tulkkaustapahtuman siten, että sen oma osuus tapahtuu aivojen fyysisestä rakenteesta riippumattomasti. Toisin sanoen keksitään tarina mielestä, joka voi vaikuttaa.  #

Mutta entä sitten vahva kokemukseni subjektistani? Tunteeni siitä, että ”minä” ”olen” ”tässä”, enkä vain sähköimpulsseja vaan jotain eteerisempää ja holistisempaa#

Minulla voisi olla yhtä lailla vahva tunne siitä, että kaikkea piilopaikastaan hallitseva salaseura tarkkailee minua. Konkreettisten todisteiden vähyydestä huolimatta voisin uskoa hyvin vakaasti että näin on. Minulla olisi vahva tunne tarkkailun kohteena olemisesta. Ja kuitenkin se tunne, ja uskomukseni, olisi hyvin todennäköisesti väärässä. #

Subjektin olemassaoloon uskomisessa on parikin tärkeää eroa maailmaa hallitsevaan salaseuraan uskomiseen verrattuna. Ensinnäkin useimpia meistä pommitetaan jatkuvasti voimakkailla, subjektiin uskomista tukevilla viesteillä. Jos ulkomaailman yksilöön kohdistama signaali Pilluminati-agenttien olemassaolosta olisi yhtä vahva, meistä useimmat kulkisivat foliohattu päässä. #

Toisekseen subjektin olemassaolo on uskomus, josta abstraktiutensa ja epämääräisyytensä takia voi paljon maailmanhallitusta helpommin tulla itseään ruokkiva. Mitä on subjekti? Jokaisen subjektiivisuuskokemus on omanlaisensa, ja jokainen voi nimittää subjektikseen minkälaisia oman havaintokyvyn piirissä olevia asioita vain haluaa, eikä nimitystä olisi kovin helppo osoittaa vääränlaiseksi. #

Niinpä esimerkiksi vahvasta subjektiivisuuden tunteestani voi itsestään tulla ”subjektini”. Se on tavallaan kehäpäätelmä, mutta sen totuudellisuuttakaan ei käy kiistäminen. Sen kaatamiseksi subjektille täytyisi asettaa jokin sellainen kiinteä määritelmä, joka hylkää kehäpäätelmät. #

Nähdäkseni tarkoituksenmukaisinta olisi kuitenkin hylätä koko subjektin käsite kiinteänä, todellisena mielen rakenteena. Korkeintaan sitä kannattaisi käyttää ”jumalan” tavoin, kuvaamaan sosiologista ilmiötä tai joidenkin harhaisten ihmisten harhalleen antamana nimenä. Subjektiivisuuden tunne on toki olemassa, mutta sen houkutusta pitäisi pyrkiä vastustamaan kuten muiden harhaanjohtavien intuitioiden. #

Piditkö lukemastasi? Paiskaa bitcoinilla!

Comments

Comments are closed.