Tuli viikonloppuna katottua pitkästä aikaa kokonainen uusi elokuva. Taisiis, ei varsinaisesti uusi vaan vuodelta 1977, mutta semmoinen jota en ollut aiemmin nähnyt. (Hyvä huomio, Taisiis! Tätä menoa olet pian yhtä tarkkaavainen lukija kuin Taino!) Hyökkäys tukikohtaan (Twilight’s Last Gleaming, tätä kirjoittaessani Areenassa vielä kaksi päivää) oli macGyvermaisella tavalla viihdyttävä, juuri sellainen kepeä toimintaraina jollaisia mainos-tv:ssä esitettiin 1980-luvulla perjantai-alkuillasta. #

 #

Burt Lancasterin nallekarhumainen olemus oli kyllä pahasti ristiriidassa kovan luokan rikokseen ryhtyvän entisen sotilaan idean kanssa, vaikka miehellä uskottava komentajan ääni olikin. Hänen hahmonsahan osoittautui kyllä sitten lopulta tolkuttoman naiiviksi, ehkä roolitusohjaaja oli siksi ajatellut Lancasterin pehmoisen ulkonäön tuohon rooliin sopivaksi. #

Naiivius oli kyllä sikäli tarpeellinen koukku, että sille kontrastiksi voitiin sitten nostaa entisen rivisotilaan, Powellin (Paul Winfield) maalaisjärkevä epäluuloisuus. Mutta olisin toivonut tästä kohtauksesta kunnollista draamallista käännekohtaa, ja Lancasterin valaistumisen kantaneen loppuun saakka, eikä niin että kaksikko sitten kuitenkin lähti turhan tähden tapattamaan itsensä (ja presidentin). Olisivat nyt edes ulos tullessaan piiloutuneet viltin alle niin kuin oikeat kaapparit! Vaikka se ei ehkä lopputulosta tässä tapauksessa olisi muuttanutkaan. #

Myös Charles Durningin roolisuoritus oli vahva, mutta valitettavasti hän ei onnistunut luomaan sillä hahmostaan uskottavaa Yhdysvaltain päämiestä, vain korkeintaan pienen autokaupan pomon. #

 #

Syvälle on MTV:n 1980-luvun ohjelmapäälliköiden logiikka silloisen pienen katsojan muistiin juurtunut, sillä vieläkin kehoni arvasi tismalleen missä kohdissa mainoskatkot olisivat alkaneet. #

Eilen kävin hankkimassa taas uuden kirjastokortin entisten jatkoksi. #

 #

Siitäkin on aikaa kun olen viimeksi asioinut kirjastossa muuten kuin palauttamassa tai noutamassa varauksia, tarjontaa umpimähkään selaillen. Ei pienen lähikirjaston tarjonnasta nytkään paljoa kiinnostavaa löytynyt, vain Aila Ruohon Vartiotornin varjossa. Punnitsin tarkkaan että otanko sitäkään, sillä minullehan sen lukeminen on puhtaasti terveiden parannusta, kuorolle saarnausta, ja sen ajan kun se on minulla, se saattaa olla pois joltakulta sellaiselta, jolle siitä olisi apua. Vanhana kyynikkona pidän kuitenkin todennäköisempänä, että sen lainaisi kuitenkin vain joku paatunut Jehovan todistaja pitääkseen sitä (lukematta) kotonaan, jotta se olisi pois niiltä joille siitä saattaisi olla apua. #