Heräsin kymmentä vaille seitsemän. Väsytti vaikka olin eilen mennyt ajoissa (ennen yhdeksää) nukkumaan. Lisäksi niska oli kipeä. Se oireili jo viime viikolla, mutta nyt se oli yhtäkkiä viime yön aikana mennyt selvästi entistä pahemmaksi. Kumma homma. Mutta olen kyllä joskus aiemminkin nyrjäyttänyt niskani nukkuessa, ettei se täysin uutta ole. #

Kävin salilla. Tein selkää ja sen jälkeen venyttelin puoli tuntia. #

Kävin kävelemässä. Contendeilla tähän mennessä yhteensä 69 km. #

Kuuntelin Actual Innocencen kakkoskauden jaksot 17 ja 18: You the Listener ja Broken Justice. Voi Brooke, Brooke… tarvitset varmuuskopiopalvelun sponsoriksesi. Jakso 16 (Podcast Reflections) oli jäänyt välistä, joten kuuntelin sen tässä ja nyt toisella korvalla. Jakso 19 (Stanley Mitchell) on jo ilmestynyt, mutta kerään tämän kauden loput puskuriin ennen kuin jatkan kuuntelua. #

Tyhjensin aiemmat jaksot MP3-soittimesta ja latasin tilalle Brooken muita projekteja: Convictedin tähänastiset kuusi jaksoa ja Cold Case Files: The Podcastin tähänastiset kuusi jaksoa. #

Hairahduin jostain syystä taas kertaamaan, mitä tiede sanoo kasvonpiirteiden ja pimeän triadin yhteyksistä, ja sen kautta jälkimmäisen vetovoimaisuudesta ja vaikutuksista lisääntymismenestykseen#

Tätä kirjoittaessani join neljä ja puoli kupillista kahvia ja kuuntelin Areenalta Uudenkaupungin Crusell-viikkoa#

Sitten kävin pyöräilemässä. Ei tarvinnut pysähtyä kaupoilla tällä kertaa, ja oli mahtava ajaa posottaa minkä kintuista lähti. Pitäisi vain olla visiirillinen kypärä, sillä kaikki kimalaiset, kovakuoriaiset, perhoset ja muut yrittävät itsemurhaa heittäytymällä naamalleni. Kun vauhtia on yli 30 km/h, ötökälläkin on jo niin iso liikemäärä että tuntuu aika ikävältä pläsillä. #

Uuden kypärän lipan raoista paistaa aurinko, kuten vähän epäilinkin, mutta ei häiritsevän paljon. Ja oikeastaan tykkään siitä lisänäköalastakin jonka ne reiät suovat. Voitokasta siis taas, voi siis taas tokasta. #

Muokkaukset #

2017-07-31 18.29.42 2017-07-31 19.29.42 #
Muuttumaton: Kävin kävelemässä. Contendeilla tähän mennessä yhteensä 69 km.Muuttumaton: Kävin kävelemässä. Contendeilla tähän mennessä yhteensä 69 km.
Poistettu: Kuuntelin Actual Innocencen kakkoskauden jaksot 17 ja 18: You the Listener ja Broken Justice. Voi Brooke, Brooke... tarvitset varmuuskopiopalvelun sponsoriksesi. Jakso 16 (Podcast Reflections) oli jäänyt välistä, joten kuuntelin sen tässä ja nyt toisella korvalla. Jakso 19 (Stanley Mitchell) on jo ilmestynyt, mutta kerään tämän kauden loput puskuriin ennen kuin jatkan kuuntelua. Lisätty: Kuuntelin Actual Innocencen kakkoskauden jaksot 17 ja 18: You the Listener ja Broken Justice. Voi Brooke, Brooke... tarvitset varmuuskopiopalvelun sponsoriksesi. Jakso 16 (Podcast Reflections) oli jäänyt välistä, joten kuuntelin sen tässä ja nyt toisella korvalla. Jakso 19 (Stanley Mitchell) on jo ilmestynyt, mutta kerään tämän kauden loput puskuriin ennen kuin jatkan kuuntelua.
Muuttumaton: Tyhjensin aiemmat jaksot MP3-soittimesta ja latasin tilalle Brooken muita projekteja: Convictedin tähänastiset kuusi jaksoa ja Cold Case Files: The Podcastin tähänastiset kuusi jaksoa.Muuttumaton: Tyhjensin aiemmat jaksot MP3-soittimesta ja latasin tilalle Brooken muita projekteja: Convictedin tähänastiset kuusi jaksoa ja Cold Case Files: The Podcastin tähänastiset kuusi jaksoa.

Responses

Comments are closed.