Nousin seitsemältä. #

Kävin polkemassa intervallit. Reidet olivat yhä lyijynä jalkatreeneistä, ja armottoman raskaalta tuntui, mutta tein ihan normaalituloksen. Kuuntelin Orionin Reino Nordin -ennustus toteutui! -lähetyksen alun. Joko viimein suomalaiset elektronisen musiikin tekijät ovat keksimässä, että vokaalit voi tehdä suomeksi uskottavuuden siitä kärsimättä? Rukoilkaamme. #

Kävin kävelyllä. Kuuntelin Orionin setin loppuun ja sen jälkeen Jay & Miles X-Plain the X-Menin jaksot 60 ja 59. (Aloitin vahingossa myöhemmästä, mutta nämä toimivat näin päin melkeinpä paremmin kuin toisin päin, sillä myöhemmän lopussa viitattiin aiemmassa käsiteltyyn ikään kuin teaserina.) Palatessani kävin Prismassa. Contendeilla tähän mennessä yhteensä 622 km. #

Tekaisin viikonloppusalaatin ja söin samalla kun käväisin taas safarilla (tämänpäiväinen aamusafari). Tykkään noista kahdesta (minulle) uudesta safarioppaasta (Tristan Dicks ja Tayla McCurdy) ihan yhtä paljon kuin vanhoistakin. #

Tätä kirjoittaessani join seitsemän kymmenen kupillista kahvia ja kuuntelin samalla Areenalta naisten maantiepyöräilyn MM-kisaa.  #

Kävin pyöräilemässä (nykyisillä ketjuilla yhteensä 642 km). Hiljaista oli parin viikon takaiseen verrattuna, vain Hietasaaren reitillä oli ykskaksyhtäkkiä enemmän porukkaa kuin kesällä. Ja ihan kohtalaisesti rullasi aamun raskaudesta huolimatta, vain viimeiset viisi kilometriä olivat taas raskaita. Ja helvetillinen nälkä oli koko matkan, kun unohdin taas syödä ennen lähtöä. #

Ja aika hämärää oli jo loppumatkasta (kuuden jälkeen), kun minulla oli aurinkolasit. Ne istuvat kypärän alla napakammin päässä kuin silmälasit, siksi tykkään mieluummin pitää arskoja ajaessani. Voisi hommata jotkut urheilulasit. Ei nyt pelkästään näitä syksyn ajoja varten, tämä kausi on varmaankin kokonaisuudessaan aika lyhyt, mutta muutenkin semmoisille olisi toisinaan käyttöä. Nisseniltä sais näköjään taas kolmet yksien hinnalla. #

Kotona panin pyykkikoneen pyörimään. Söin kaurarieskan, leipäjuustoa ja hilloja ja kolme Omar-munkkia. Katselin Historia-jakson Apollo – Sojuz -yhteislento. Ihan vitun eeppistä. Näiltä sankareilta olisi nykyisillä suurvaltojen päämiehillä paljon oppimista. #

Muokkaukset #

2017-09-23 19.39.30 2017-09-23 20.39.30 #
Muuttumaton: Kävin polkemassa intervallit. Reidet olivat yhä lyijynä jalkatreeneistä, ja armottoman raskaalta tuntui, mutta tein ihan normaalituloksen. Kuuntelin Orionin Reino Nordin -ennustus toteutui! -lähetyksen alun. Joko viimein suomalaiset elektronisen musiikin tekijät ovat keksimässä, että vokaalit voi tehdä suomeksi uskottavuuden siitä kärsimättä? Rukoilkaamme.Muuttumaton: Kävin polkemassa intervallit. Reidet olivat yhä lyijynä jalkatreeneistä, ja armottoman raskaalta tuntui, mutta tein ihan normaalituloksen. Kuuntelin Orionin Reino Nordin -ennustus toteutui! -lähetyksen alun. Joko viimein suomalaiset elektronisen musiikin tekijät ovat keksimässä, että vokaalit voi tehdä suomeksi uskottavuuden siitä kärsimättä? Rukoilkaamme.
Poistettu: Kävin kävelyllä. Kuuntelin Orionin setin loppuun ja sen jälkeen Jay & Miles X-Plain the X-Menin jaksot 60 ja 59. (Aloitin vahingossa myöhemmästä, mutta nämä toimivat näin päin melkeinpä paremmin kuin toisin päin, sillä myöhemmän lopussa viitattiin aiemmassa käsiteltyyn ikään kuin teaserina.) Palatessani kävin Prismassa. Contendeilla tähän mennessä yhteensä 622 km. Lisätty: Kävin kävelyllä. Kuuntelin Orionin setin loppuun ja sen jälkeen Jay & Miles X-Plain the X-Menin jaksot 60 ja 59. (Aloitin vahingossa myöhemmästä, mutta nämä toimivat näin päin melkeinpä paremmin kuin toisin päin, sillä myöhemmän lopussa viitattiin aiemmassa käsiteltyyn ikään kuin teaserina.) Palatessani kävin Prismassa. Contendeilla tähän mennessä yhteensä 622 km.
Muuttumaton: Tekaisin viikonloppusalaatin ja söin samalla kun käväisin taas safarilla (tämänpäiväinen aamusafari). Tykkään noista kahdesta (minulle) uudesta safarioppaasta (Tristan Dicks ja Tayla McCurdy) ihan yhtä paljon kuin vanhoistakin.Muuttumaton: Tekaisin viikonloppusalaatin ja söin samalla kun käväisin taas safarilla (tämänpäiväinen aamusafari). Tykkään noista kahdesta (minulle) uudesta safarioppaasta (Tristan Dicks ja Tayla McCurdy) ihan yhtä paljon kuin vanhoistakin.