Nousin… öö… puoli yhdeksältä? Kuuma oli joka tapauksessa. #

Hampaidenpesun jälkeen kävin pesutuvalla varaamassa vuoron, ja kun sen sain heti, niin vein pyykit sinne pyörimään. Niiden pyöriessä venyttelin. Sitten hain ne tänne ja ripustin. Enin osa oli teknisiä, ja rummuttavia oli niin vähän ettei niitä kannattanut rummuta. #

Aamupuuron syötyäni paistoin ensi viikon kaalikanan. Samalla kuuntelin Lloyd Evansin videon A conversation with Mikaysha Shaley (ex-JW, sex abuse and domestic violence victim)#

Sulatin arkkupakastimen. Puolukkasäkin tyhjennyttyä pakasteet mahtuvat nyt toistaiseksi jääkaappi-pakastimen pakastelokeroihin. Helteiden alettua sähkönkulutukseni oli (palveluntarjoajan seurannan mukaan) noussut jonkin verran, ja vaikka tuo arkkupakastin on aika virtapihi, turha on aina turhaa. #

Kytkin kameran nyt eri johdolla ja eri porttiin, ja näkyy lukevan eiliset tiedostot ongelmitta, joten en ehkä tarvitsekaan sitä erillistä muistikortinlukijaa. Kamera oli myös tallentanut useimmat klipit virheittä, mutta pari oli taas pilalla#

Astianpesukoneen valmistumista odotellessa tuli nälkä, joten söin pari ruisleipäpalaa ja lopun salaatin. Sitten lähdin pyörällä Prismaan. Vein mennessäni jäteöljypullon molokiin. #

Aurinkoista 14 astetta, kylmää tuulta. Verkkarihousuilla ja hupparilla tarkeni. #

Prismassa menin sovittamaan niitä sinisiä Contendeja, mutta ne olivat huonot. Saman valmistajan sama malli ja sama koko kuin nuo entiset, mutta pohja selvästi erilainen kuin entisissä, jotka istuivat jalkaan heti kuin luodut. Ja väitän kykeneväni erottamaan tässä sen, että vanhat on sisäänajettu, siitä, miten sopivilta ne silloin heti ensimmäistä kertaa sovittaessani tuntuivat. #

Sitten hoksin unohtaneeni palauttaa palautuspullot, joten vein ne ennen kuin jatkoin ostoksien tekemistä. #

Vanhoilla Contendeilla yhteensä 1060 km ja nykyisillä ketjuilla 1323 km. #

Kotona sekoitin rahkan ja mausteet tehosekoittimessa, ja söin yhden annoksen. Kuorin, paloittelin ja panin kiehumaan muusijuurekset, sitten silppusin salaatin. Muusasin muusijuurekset. #

Join kahdeksan kupillista kahvia. Kytkin kameran nyt samalla johdolla kuin tuossa aiemmin, ja samaan porttiin, ja taas se ilmoitti lukuvirheitä. Käynnistin sen sitten uudestaan, irrotin, kytkin uudestaan ja muita poppakonsteja, ja sitten se taas toimi. Eli vähän epäluotettava siinäkin. #

Ah, keksin mistä osa tiedostojen toimimattomuudesta johtuu: kameran tuottamat pätkät eivät välttämättä ala keyframella, jolloin ne täytyy ketjuttaa manuaalisesti edellisen pätkän kanssa. (Tämäkään ei kuitenkaan tietenkään tehoa niihin typistyneihin tiedostoihin.) #

Vein biojätteet ja lasipurkkeja molokiin. Taivas oli mennyt pilveen, mutta asteen lämpimämpää, 15 ° nyt. #

Illalla söin viimeisen porkkanapapukanaerän (jota en eilen ehtinyt päivällä syödä) ja kuuntelin Skeptoidia (623: Environmental Working Group and the Dirty Dozen). #

Ei heilaa tänäänkään, joten koko kesä turvattu#