Eilisiltana ajattelin, että pääsenpä kerrankin ajoissa nukkumaan. Maate mentyäni vasen reisi kuitenkin tuntui taas puutuvan, joten piti nousta murjomaan sitä pallolla uudestaan. #

Sitten kun menin uudestaan maate, tuli niin kova nälkä, että piti nousta syömään. Ja sitten kun viimein pääsin nukkumaan, olikin kello jo taas melkein kymmenen. #

Yöllä oli hikisen kuuma ja onnistuin jotenkin nyrjäyttämään oikean kylkenikin nukkuessani. Nämä lähtökohdat huomioon ottaen ei väsyttänyt kovinkaan paljon, kun aamulla nousin kymmentä vailla seitsemän. Kylkinyrjähdyskin oli onneksi parantunut. #

Salille kävellessäni oli jo taas lämmin ilma ulkona. #

Tein selkää ja hauikset. Selkää ihan hyvin, hauiksiin ei piisannut taaskaan paukkuja. Lopuksi venyttelin. Etureidet olivat melkoisen jäykät, ihan kuin en olisi venytellyt niitä pariin viikkoon. #

Kävelin kotiin. Mennen tullen kuuntelin Cover-Upin ykköskauden ensimmäisen jakson (10 Hours Later). #

Kotona söin riisipuuron ja pari kiiviä. Hyvin kypsiä olivat, pitää ostaa lisää. #

Kävin kävelyllä. Kuuma ilma, mutta tuuli sentään jonkin verran, mikä viilensi. Luonto oli ajanut tikanpojan puuhun Huvilatien vierellä, missä se kiipeili männynrunkoa nuuskimassa. Kuuntelin Radioteatteria: Arcturuksen kaatopaikka, Ei seuraavaa aamua ja Salainen planeetta#

Kotiin tullessani takapihan metsäpolulla askelsi, epävarmasti, parrakas mies, joka kysyi minulta tietä ”Toppilan ringin rantapuolelle” tjsp. Neuvoin sen samaan suuntaan mihin itsekin olin menossa. #

Kotona söin päivällisen. Tätä kirjoittaessani join seitsemän kupillista kahvia ja kuuntelin Salaisen planeetan loppuun, sitten Iitin musiikkijuhlien 2018 avajaiskonsertin. Plarasin syötteenlukijaa tyhjäksi. Doksasin rautaa. #

Söin rahkan, sitten lähdin pyöräilemään. Kiersin vakiolenkin myötäpäivään. 22 astetta, jonkin verran vastatuulta ainoastaan sillä Kuivasjärvi–Rusko-välillä nyt tietysti, mutta olin siitäkin vain kiitollinen, sillä sen kanssakin tuo kuumuus oli läkähdyttävä. #

Muutenkaan ei oikein tuntunut jaloista irtoavan kovin paljoa. Polvi vihoitteli alkumatkasta, sillä samaisella Kuivasjärvi–Rusko-välillä taas vastatuuleen veivatessani, vaikken nyt edes kovin kovasti ponnistellut. Mutta sen jälkeen se oli ihan kivuton onneksi. #

Sen sijaan saman (oikean) jalan pohje kramppaili lievästi sen jälkeen melkein koko matkan. Se on viime aikoina tehnyt tuota minikramppailua kävelyllä ollessani, nyt sitten pyöräillessänikin, aina Limingantullin Prismalle asti. #

Poliisit olivat kytiksellä Äimäraution reunalla#

Kävin siellä Prismassa taas etsimässä isoja porkkanoita, mutta ei sielläkään niitä nyt ollut. Kiivejä kuitenkin otin pari rasiallista lisää. Mutta en älynnyt katsoa olisiko ollut Sun’n tonicia, piru! #

Kävin pyöräilyhyllyn tsekkaamassa. Siellä ei ollut tarjouksia, mutta jalkapumppu olisi ollut, 9,99 €. Olisi kyllä oikeastaan pitänyt ottaa se, sillä tuskin se käsipumppuja huonompi olisi, eikä kalliimpikaan. #

Ostin salmiakkijäätelön ja söin sen siinä ennen kuin jatkoin matkaa. Muistin käynnistää sykemittarin uudestaan vasta pari kilometriä myöhemmin. #

Kuumuus oli aika tukala, vasta saarille puiden varjoon päästyäni se hellitti vähän. Porukkaa oli kovasti liikkeellä, Nallikari varsinkin täpötäynnä valjunkaisia. #

Kotona kävin suihkussa, sitten valmistin ja söin (kana-kalkkuna)pekonipastaa. #

Muokkaukset #

2018-07-03 14.18.10 2018-07-06 13.35.19 #
Muuttumaton: Poliisit olivat kytiksellä Äimäraution reunalla.Muuttumaton: Poliisit olivat kytiksellä Äimäraution reunalla.
Poistettu: Kävin siellä Prismassa taas etsimässä isoja porkkanoita, mutta ei sielläkään niitä nyt ollut. Kiivejä kuitenkin otin pari rasiallista lisää. Mutta en älynnyt katsoa olisiko ollut Sun'n tonicia, piru! Lisätty: Kävin siellä Prismassa taas etsimässä isoja porkkanoita, mutta ei sielläkään niitä nyt ollut. Kiivejä kuitenkin otin pari rasiallista lisää. Mutta en älynnyt katsoa olisiko ollut Sun'n tonicia, piru!
Muuttumaton: Kävin pyöräilyhyllyn tsekkaamassa. Siellä ei ollut tarjouksia, mutta jalkapumppu olisi ollut, 9,99 €. Olisi kyllä oikeastaan pitänyt ottaa se, sillä tuskin se käsipumppuja huonompi olisi, eikä kalliimpikaan.Muuttumaton: Kävin pyöräilyhyllyn tsekkaamassa. Siellä ei ollut tarjouksia, mutta jalkapumppu olisi ollut, 9,99 €. Olisi kyllä oikeastaan pitänyt ottaa se, sillä tuskin se käsipumppuja huonompi olisi, eikä kalliimpikaan.
2018-07-02 19.22.50 2018-07-03 14.18.10 #
Muuttumaton: Kävin siellä Prismassa taas etsimässä isoja porkkanoita, mutta ei sielläkään niitä nyt ollut. Kiivejä kuitenkin otin pari rasiallista lisää. Mutta en älynnyt katsoa olisiko ollut Sun'n tonicia, piru!Muuttumaton: Kävin siellä Prismassa taas etsimässä isoja porkkanoita, mutta ei sielläkään niitä nyt ollut. Kiivejä kuitenkin otin pari rasiallista lisää. Mutta en älynnyt katsoa olisiko ollut Sun'n tonicia, piru!
Poistettu: Kävin pyöräilyhyllyn tsekkaamassa. Siellä ei ollut tarjouksia, mutta jalkapumppu olisi ollut, 9,95 €. Olisi kyllä oikeastaan pitänyt ottaa se, sillä tuskin se käsipumppuja huonompi olisi, eikä kalliimpikaan. Lisätty: Kävin pyöräilyhyllyn tsekkaamassa. Siellä ei ollut tarjouksia, mutta jalkapumppu olisi ollut, 9,99 €. Olisi kyllä oikeastaan pitänyt ottaa se, sillä tuskin se käsipumppuja huonompi olisi, eikä kalliimpikaan.
Muuttumaton: Ostin salmiakkijäätelön ja söin sen siinä ennen kuin jatkoin matkaa. Muistin käynnistää sykemittarin uudestaan vasta pari kilometriä myöhemmin.Muuttumaton: Ostin salmiakkijäätelön ja söin sen siinä ennen kuin jatkoin matkaa. Muistin käynnistää sykemittarin uudestaan vasta pari kilometriä myöhemmin.

Responses

Comments are closed.