Nukuin hyvin, tuulettimen viilennyksen ansiosta varmaankin, ja sen huminasta huolimatta. Nousin kaksikymmentä yli kuusi, ei väsyttänyt juurikaan. #

Kroppa kylläkin tuntui väsyneeltä vielä salille lähtiessäni, mutta vatsa- ja olkapäätreenit jaksoin silti molemmat ihan hyvin. #

Mennen tullen kuuntelin Cover-Upin toisen jakson (Joey’ll Fix It). #

Kotona söin riisipuuron ja pari kiiviä, sitten lähdin pyörällä käymään Prismassa. Ajoin Toppilan rantapuiston kautta Suolamännyntielle, metsäreittiä jota en aiemmin ole ajanut. Se oli vähän turhan möykkyistä metsänpohjaa ajettavaksi (ja olisi käveltäväksikin), ja parisataa metriä lyhyempi reitti kuin sama pisteväli Koskelantien viertä kulkien. #

Linnanmaankin Prismassa oli niitä jalkapumppuja. Saattaa olla, että on ollut jo aiemminkin, enkä vain ole huomannut niitä ennen kuin nyt kun nimenomaisesti etsin. Otin semmoisen sieltä sitten kyytiin. Olin laskenut sen sopivan reppuun, mutta kun reppu oli täynnä ruokaa, niin ei se olisi sinne mennyt, joten kuljetin sen tarakalla kotiin. #

Kaikille kassoille oli jonot, kesätyöntekijät varmaan aloittaneet hommat nyt. Itsepalvelukassallekin oli jonossa vanhuksia ostoskärryineen. Tarjosin takanani mansikkalaatikkoa käsissään kannatelleelle naiselle paikkaani, ei kelvannut. #

Kotona kävin suihkussa, sitten keitin uuden tomaattikeiton ja silppusin salaatin. Käytin tomaattikeittoon nyt paseeratun tomaatin ja yrttimaustetun murskan sijasta 500 g maustamatonta tomaattimurskaa ja 500 g tomaattimehua. Jokin tässä ei kyllä täsmää, sillä litran tomaattimehutetra tyhjeni nyt, vaikka edelliskerralla käytin siitä ylöskirjaamani reseptin mukaan vain neljänneksen, enkä ole käyttänyt sitä mihinkään muuhunkaan tässä välillä. #

Muistin kuitenkin käyttää nyt isompaa kattilaa, eikä keitto sieltä loiskunut liedelle. #

Söin päivällisen, sitten opettelin tuon jalkapumpun käytön. Minkäänlaista käyttöohjetta sen mukana ei tullut, mistä Prisman tuotearvostelijat sitä (muun muassa) olivat kritisoineet (keskiarvo 2/5 tähteä), ja kotvasen sain guuglailla ennen kuin pääsin siitä jyvälle. Mutta vaikuttaa ihan oivalliselta kyllä. Saapa sitten nähdä, miten kauan kestää käytössä. #

Vein melonijätteet molokiin ja pyörän varastoon. #

Tätä (ja pumppuohjetta) kirjoittaessani join kuusi kupillista kahvia ja kuuntelin Iitin avajaiskonsertin loppuun, sen jälkeen Musiikkia vanhasta Euroopasta -jakson Vivaldin sellokonsertto ja sitten Hiljaisuus-festivaalin 2018 konsertin Valoa ja varjoja#

Plarasin syötteenlukijaa tyhjäksi. #

Illalla piti vielä häthätää käväistä Salesta mozzarellaa, kun en ollut älynnyt ostaa sitä Prismasta, ja tästä illasta ainakin huomiseen on luvassa sadetta. #

Jos olisin saanut päättää, olisin sadatellut tänään, koska tänään on muutenkin pitänyt pysytellä täällä sisällä jalkoja säästelläkseni, ja huomenna sitten taas olisi hyvää aikaa käydä pyöräilemässä. #

Muokkaukset #

2018-07-03 19.59.10 2018-07-03 20.00.09 #
Muuttumaton: Plarasin syötteenlukijaa tyhjäksi.Muuttumaton: Plarasin syötteenlukijaa tyhjäksi.
Lisätty: Illalla piti vielä häthätää käväistä Salesta mozzarellaa, kun en ollut älynnyt ostaa sitä Prismasta, ja tästä illasta ainakin huomiseen on luvassa sadetta.
Poistettu: Tästä illasta ainakin huomiseen on luvassa sadetta. Jos olisin saanut päättää, olisin sadatellut tänään, koska tänään on muutenkin pitänyt pysytellä täällä sisällä jalkoja säästelläkseni, ja huomenna sitten taas olisi hyvää aikaa käydä pyöräilemässä. Lisätty: Jos olisin saanut päättää, olisin sadatellut tänään, koska tänään on muutenkin pitänyt pysytellä täällä sisällä jalkoja säästelläkseni, ja huomenna sitten taas olisi hyvää aikaa käydä pyöräilemässä.
2018-07-03 18.31.10 2018-07-03 19.59.10 #
Muuttumaton: Vein melonijätteet molokiin ja pyörän varastoon.Muuttumaton: Vein melonijätteet molokiin ja pyörän varastoon.
Poistettu: Tätä (ja pumppuohjetta) kirjoittaessani join seitsemän kupillista kahvia ja kuuntelin Iitin avajaiskonsertin loppuun, sen jälkeen Musiikkia vanhasta Euroopasta -jakson Vivaldin sellokonsertto ja sitten Hiljaisuus-festivaalin 2018 konsertin Valoa ja varjoja. Lisätty: Tätä (ja pumppuohjetta) kirjoittaessani join kuusi kupillista kahvia ja kuuntelin Iitin avajaiskonsertin loppuun, sen jälkeen Musiikkia vanhasta Euroopasta -jakson Vivaldin sellokonsertto ja sitten Hiljaisuus-festivaalin 2018 konsertin Valoa ja varjoja.
Muuttumaton: Plarasin syötteenlukijaa tyhjäksi.Muuttumaton: Plarasin syötteenlukijaa tyhjäksi.

Responses

Comments are closed.