Näin unta, että olin näytönohjain. Se oli aika stressaavaa hommaa, sillä olin yrityskäytössä, ja piti loihtia vaikka minkälaisia ihme grafiikkaefektejä ruudulle. #

Aamuyöstä oli kylmä, pelkkä pussilakana ei riittänyt vaikka ulkona olikin niin lämmintä kuin oli (kymmenen astetta vielä aamullakin). Aika epätyypillinen ongelma näytönohjaimella. #

Nousin kymmenen yli seitsemän, väsytti vähäsen. #

Kävelin salille, jossa tein selkää ja hauikset ja lopuksi venyttelin. Kävelin kotiin. #

Söin riisipuuron, sitten lähdin kävelylle. Poikkesin vakioreitiltä sinne S-markettiin hakemaan muistitikkuni. Sieltä oli jonotusnumerot otettu pois käytöstä, ja palvelua sai odotella kuin Speden rautakaupassa#

Kotona panin potut kiehumaan ja kävin suihkussa. Söin päivällisen. #

Join seitsemän kupillista kahvia ja järjestelin podcasteja. Sikäli erikoinen tilanne, että tässä olisi nyt jonossa paljonkin uusia settejä, mutta enin osa niistä on alle tunnin mittaisista jaksoista koostuvia. Niistä on aiemmin aina ollut pulaa, mutta nyt tilanne on päinvastainen: jokapäiväisen leivän mittaisia tipahtelee harvakseltaan vakiosarjoilta, joista kaikista olen ajan tasalla. #

Latasin nyt pitkästä aikaa soittimeen fiktiota: The White Vault. Arktinen kauhu premissinä tuntuu lupaavalta. #

Leivoin paikkopullaa eilen raportoimaani bugiin. Plarasin syötteenlukijaa tyhjäksi. #

Viime päivät ollut taas melkein jatkuvaa déjà vuta. #

Viihdekulutus #

Responses

Comments are closed.