Illalla oli nukahtamisvaikeuksia, mutta sitten ulkona alkoi sataa kunnolla, ja sen jälkeen nukuin oikein hyvin, kunnes heräsin vähän ennen viittä, eikä enää satanut, ja vaikka väsytti, en enää saanut unta. #

Nousin kahtakymmentäviittä vailla seitsemän. #

Olin sen verran ajatuksissani, että meinasin vahingossa ottaa iltalääkkeet aamulääkkeen sijasta, mutta havahduin onneksi viime hetkellä. Sitä on koko aamupäivän ihan tokkurassa jos noissa sekoaa (kerran on käynyt). #

Kävelin salille. Tein vatsalihakset ja olkapäät, ihan tehokkaahkolta tuntui. #

Kävelin kotiin. Aurinko paistaa porotti jo siinä vaiheessa, mutta lämpömittari näytti astetta vähemmän (8 astetta) kuin salille lähtiessäni. #

Söin riisipuuron, sitten lähdin kävelylle. Kiersin vastapäivään ja kävin Prismassa. Vaikka yritin taas kierrellä siellä Prisman liepeillä kauimman kautta, jäi kokonaismatka taas kilometrin verran vajaaksi tavallisesta. #

Aloitin The White Vaultin kuuntelun. Ihan hyvältä vaikuttaa, etenee varsin suoraviivaisesti kohti tapahtumia ilman turhaa hahmojen taustoitusta ja ärsyttävää ylikorostusta. Hahmokaarti on mukavan kansainvälinen, tykkään aksenteista. Vain (hieman salaperäisen) turvallisuusvastaavan ääninäyttelijän valinta on epäonnistunut. Ihan hyvä näyttelijä ehkä hänkin, mutta hänen äänensä ja artikulointinsa muistuttaa enemmän ATK-nörtin ulosantia kuin tiimin varsinaisen ATK-henkilön ulosanti. #

Formaatti on nyt jo aika kulunut found footage, mutta podcastissa minulle (muistaakseni) uusi kokemus. Sanoin kulunut, mutta en kyllä vielä tähän mennessä ole nähnyt yhtään kunnon pseudodokkaria. Siis sellaista, joka olisi tehty ihan niin kuin oikea dokumentti ilman tahallista tai tahatonta fiktiivisyyden läpinäkyvyyttä. Tavallisin vikahan näissä on muka-alkuperäismateriaalin liiallinen kattavuus ja laadukkuus. #

Kotona panin potut kiehumaan ja kävin suihkussa. Söin päivällisen. Aloittelin tämän kirjoittamista. Join kuusi kupillista kahvia. Koodasin. Plarasin syötteenlukijaa tyhjäksi. Vastasin gallupiin. Jeesasin Europolia. Raportoin ärsyttävän Firefox-bugin#

Viihdekulutus #