Nousin puoli kahdeksalta. Väsytti, vaikka olin kyllä mielestäni taas nukkunut ihan hyvin. #

Kävelin salille. Tein vatsalihakset ja olkapäitä. Meinasin unohtaa lämmitellä olkapäät, kun siinä käsipainotelineillä piti vähän soveltaa, kun oli niin paljon käyttäjiä (vaikka kaiken kaikkiaan porukkaa oli vain tavanomaisesti). #

Kävelin kotiin. Kävin pumppaamassa pyörän renkaaseen ilmaa. Söin riisipuuron, sitten kävin pyörällä Prismassa. #

Kotona panin potut kiehumaan ja kävin suihkussa. Söin päivällisen. Panin broilerinkoivet uuniin paistumaan. #

Join kuusi kupillista kahvia. Siivosin wikiä. #

Leivoin piparkakkuja kaupan piparkakkutaikinasta ja paistoin ne broilerinkoipien jälkeen. Niistä tuli rumia, paksuja ja muutama kehtasi palaakin. Ohjeen mukaan taikinan piti antaa sulaa 8 tuntia, mutta se oli liian sulaa, vaikka otin sen jääkaapista jo seitsemännellä tunnilla. #

Piparkakkeleita

Viihdekulutus #