Näin unta, että olin jossain sokkeloisessa sairaalassa etsimässä synnytysosastoa A. Kiven seitsemän veljeksen kanssa. Yritin muistella veljesten nimiä, ja sain kasaan vain viisi (Juhani, Aapo, Tuomas, Timo ja Simeoni), en millään niitä kahta viimeistä. #

Meitä jahtasi jokin, ja saimme sen jätettyä yhden oven taakse, ja siinä tajusin, että vainolaisemme oli itse vanha vihtahousu. Päätin, että nyt on kyllä taas niin pöljää settiä tämä, että herätähän tässä täytyy. #

Pääsin vain puoliksi valveille, ja sitten aivoni alkoi taas pähkäillä niitä puuttuvia veljeksien nimiä. Piti keskittyä tyhjentämään mieli siitä, ennen kuin pääsin takaisin uneen. #

Olin tullut sairaalasta ulos, ja seisoin tuossa voimalaitosta vastapäätä (siinä ei oikeasti ole mitään sairaalaa). Katselin voimalan katolle, ja sieltä katolta putosi juuri silloin pieni savupiippu. Punnitsin tämänkin realistisuutta, mutta tuohon edelliseen uneen verrattuna se oli kuitenkin sen verran normaalia, etten tunnistanut tätä uneksi. #

Sitten sieltä katolta kaatui maahan toinenkin, isompi piippu. Päättelin, että voimalaa ollaan nyt purkamassa, ja ihmettelin sitä, koska en ollut kuullut uuden, tuon tilalle kaavaillun voimalan jo valmistuneen. Kiersin voimalan takapuolelle ja siellä oli miehiä töissä. Niillä ei tuntunut olevan mitään käsitystä työturvallisuudesta, vaan ukkeleita murskautui ja kuoli siellä työmaalla kuin sopuleita#

Nousin kahtakymmentäviittä vailla seitsemän. Väsytti. #

Salille kävellessäni tiirailin voimalan katolle, ja kuten arvelinkin, ei siellä oikeasti ole toista, pienempää piippua. Uuden voimalan rakentaminenkin on todellisuudessa vasta alkanut#

Aloitin jalkatreenit helvetin raskailla bulgarialaisilla. Sen jälkeen oli työntövoima jaloista niin lopussa, että prässi piti jättää kesken. Koukistelut ja pohkeet jaksoin joten kuten. #

Kotiin kävellessäni oli entisen Siwan kohdalla tien laidassa jokin tapaus, en oikein saanut selvää mikä, koska kävelin toisella puolella tietä kuulokkeet korvillani. Joku siellä makaili maassa mahallaan, ja vieressä oli ilmeisesti (Alatielle pysähtyneen) pyöräkuormaajan kuljettaja ja joku satunnainen ohikulkija (nainen?). #

Ensimmäinen ajatukseni oli, että siinä kohdalla on katukaivo, ja jotain on pudonnut sinne kaivoon, ja sitä jotain yritetään onkia sieltä. Mutta luulen, että sellaisessa tilanteessa kaupungin työntekijät kyllä avaisivat kaivon kannen, ja muutenkin hautasin tämän kekkoseni melko pian. #

Kotiin tullessani kävin pesutuvalla varaamassa vuoron. Oven kyynärpää oli korjattu. #

Söin riisipuuron ja sweetien. Se oli halvempi kuin verigreipit, mutta myös enemmän kuorta, eikä yhtä hyvääkään. Lähdin kävelylle. #

Tietolinjalla nelostietä alittaessani nelostiellä ajoi pohjoisen suuntaan kolme pelastusautoa pillit päällä. #

Nelostietä Tulliväylällä alittaessani siellä alikulussa oli kolme myyränraatoa. Ne olivat siellä jo toissapäivänä siitä kävellessäni, en vain muistanut niitä sen jälkeen. Samassa paikassahan noita ihmettelin pitkin kesää. Ehkä niitä putoilee siihen jostain nelostien sadevesireiästä. #

Kotona kävin suihkussa, panin potut kiehumaan ja vein pyykit pyörimään. Söin päivällisen. Kävin siirtämässä rummuttavat pyykit kuivausrumpuun, loput toin tänne ja ripustin. Paistoin porkkanapapukalapullasörsselin. Latasin ja käynnistin astianpesukoneen. Kävin hakemassa loput pyykit rummusta ja taittelin kaappiin. #

Join viisi kupillista kahvia ja kirjoitin tätä. Plarasin syötteenlukijaa tyhjäksi ja säädin suodatinta. #

Viihdekulutus #