Nousin kymmenen yli kahdeksan. Ei väsyttänyt juurikaan. #

Hampaidenpesun jälkeen venyttelin kolmisen varttia. Söin aamupuuron, sitten vastailin gallupeihin ja plarasin syötteenlukijaa tyhjäksi. #

Syötetilaukseni ja -suotimeni alkavat olla sikäli aika hyvässä tikissä nyt, että signaali-kohinasuhde on kova. Niin kova, etten oikein enää ennätä lukea kaikkea minkä sisällön kiinnostavuuden puolesta haluaisin, varsinkaan pitkiä juttuja, vaan niitä kertyy jatkuvasti lisää puskuriin. #

Aioin käydä apteekissa, mutta en ollut muistanut uusia yhtä reseptiä. Tein siitä sitten uusimispyynnön. #

Vein bio- ja metallijätteet molokiin ja kävin Prismassa, pyörällä. Pari astetta pakkasta, heikkoa tuulta ja lumisadetta, pilvistä. Prisman ovella oli meneillään lamppujen vaihto LEDeihin. Veikkaan, että tämän pontimena on joulunalusajan ympärivuorokautinen aukiolo.  #

OP:lla on näköjään ollut tänään maksuhäiriö, muttei onneksi silloin kun itte olin kassalla. #

Kotona kuorin, pilkoin ja keitin kilon porkkanoita, sitten raastoin (eri) porkkanoita. Söin päivällisen. #

Pötköttelin puoli tuntia ja tyhjensin lukupuskuria pitkistä jutuista. #

Join neljä ja puoli kupillista kahvia. Järjestelin wikiä. #

Leikkasin partani ja kävin suihkussa. Muutama viikko sitten kadonnut sukka ilmaantui vaihtoalushousujen taitoksesta. #

Viihdekulutus #

Responses

Comments are closed.