Heräsin taas yöllä siihen että etoi. Sen jälkeen en oikein saanut nukutuksi, vaikka koko yön ripuloimiseksi tämä ei nytkään taas onneksi mennyt. #

Ongelma oli pikemminkin päinvastainen, vaikka ei nyt suoranaisesti ummetuskaan. Tuntui vain siltä, ettei eilinen ilta-ateria ollut päässyt mahalaukusta etenemään ollenkaan. Sehän ei meinannut ensin sulaa paistinpannulla, eikä näköjään nyt mahassakaan. Pari kertaa kävin vessassa, kun alkoi tosissaan tuntua, että laatta lentää justiinsa, but it was a gas. Mieluummin olisin kyllä vaikka oksentanut, ne myrkkyröyhtäykset ovat paljon iljettävämpiä. #

Jälkimmäiseltä vessareissulta palasin sänkyyn, ja mietin, että ehkä tässä pari tuntia vielä kerkiän nukkua, kun kello on varmaan jotain 3-4, mutta se olikin, saatana, jo 7.06. Nousin sitten ylös. #

En syönyt aamupuuroa, vaan keitin riisipuuron ja paistoin kaalikanan. Keitin riisipuuronkin nyt kokeeksi maidon sijaan riisijuomasta (Rainbow-). Jännäsin että miten mahtaa tarttua pohjaan, mutta se tarttuikin lopulta ehkä jopa Kiehuakin vähemmän. Näyttääkin vähän maitoon tehtyä mukavammalta, puhtaanvalkoisen sijasta on semmoista kellertävämpää. Makutestiä en vielä tehnyt. #

Tuota valmista puuroa vain nyt tuli samoista ainesmääristä (333 g riisiä, 2 l nestettä) huomattavasti vähemmän kuin maitoon keitettynä: maidosta tulee 6 × 400-420 g, tuosta riisijuomasta tuli vain 6 × 360 g. #

Ruokien jälkeen pötköttelin vielä jonkin aikaa, ja lueskelin Arduino-reseptejä etäluettavan lämpömittarin rakentamiseksi. Etsiskelin sitä ennen valmiita, kaupallisia ratkaisuja, mutta ne vaikuttavat kaikki aivan liian monimutkaisilta tai pöljiltä (vaativat erillisen hubin, pilvipalvelun, mobiilisovelluksen ja ties mitä paskaa, tai sitten toimivat vain ja ainoastaan sillä mobiilisovelluksella paikallisesti). Arduinolla itte rakentaen saisi justiin ne ominaisuudet mitkä haluaa ilman mitään ylimääräistä. #

Söin rahka-annoksen, sitten latasin ja käynnistin astianpesukoneen. Aloittelin tämän kirjoittamista. Kuulostelin vielä vatsan oloja niin kauan, että astianpesukone valmistui, sitten lähdin pyöräillä viemään muovia keräykseen ja sieltä Prismaan. #

Reitti oli aika hyväkuntoinen, siihen näden että nyt jo vissiin pari päivää ollut plussan puolella (tänään +2). Baanakin oli aurattu. #

Nykyisellä ketjulla yhteensä 3564 km. #

Kotona kuorin, pilkoin ja panin kiehumaan muusijuurekset. Tyhjensin astianpesukoneen. Muusasin muusijuurekset ja panin ensi viikon potut kiehumaan. Söin päivällisen. #

Join kahdeksan kupillista kahvia ja hoitelin sekalaisia kanbankortteja. Pitkästä aikaa teelista lähes tyhjä. #

Kävin suihkussa. #

Viihdekulutus #

Responses

Comments are closed.