Nousin 5.41. Väsytti aika paljon. Olin lisäksi nähnyt omituisia unia, joiden takia olin vielä herättyänikin täynnä pöhköjä ristiriitaisia velvollisuudentunteita niissä unissa mukana olleita ihmisiä kohtaan. Ihmisiä, joiden kanssa olen valveilla ollut tekemisissä viimeksi jotain 20 vuotta sitten. #
Kävelin salille. Motivaatio oli vatsalihaspäiväksikin tavallista huonompi, mutta lopulta ne vatsa- ja olkapääliikkeet tuntuivat ihan tehokkailta. Pystypunnerrus kylläkin tuntuu menneen lähinnä ojentajiin. Unohdin tehdä lopuksi takaolkapääliikkeet. #
Kävelin kotiin. Söin riisipuuron, lakaisin lumet parvekkeelta ja oven edustalta, sitten kävin kävelyllä. -13 astetta, pilvetöntä, heikkoa tuulta. Hyvin oli aurattu. #
Kotiin tullessani katsoin että kah, joku on lakaissut lumet oven edustalta. #
Kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. Aloittelin tämän kirjoittamista. Koodasin. Join kuusi kupillista kahvia. #
Keittiön hanan tiiviste alkoi vuotaa. Lähetin sitten siitä ja kattoasian edistymisestä sähköpostia. #
Latasin soittimeen The White Vaultin kakkoskauden. Ykköskausi oli ihan jees, ja olin erityisen vaikuttunut, kun rupattelubonuksesta selvisi, että dialogikin äänitetään asynkronisesti (koska ääninäyttelijät ovat eri puolilla maailmaa). #
Ikkunashoppailin rautaa. #
Muokkaukset #
2019-03-12 19.16.07 | 2019-03-13 14.31.22 # |

Muuttumaton: Keittiön hanan tiiviste alkoi vuotaa. Lähetin sitten siitä ja kattoasian edistymisestä sähköpostia. | Muuttumaton: Keittiön hanan tiiviste alkoi vuotaa. Lähetin sitten siitä ja kattoasian edistymisestä sähköpostia. |
Poistettu: Latasin soittimeen The White Vaultin kakkoskauden. Ykköskausi oli ihan jees, ja olin erityisen vaikuttunut, kun rupattelubonuksesta selvisi, että | Lisätty: Latasin soittimeen The White Vaultin kakkoskauden. Ykköskausi oli ihan jees, ja olin erityisen vaikuttunut, kun rupattelubonuksesta selvisi, että dialogikin äänitetään asynkronisesti (koska ääninäyttelijät ovat eri puolilla maailmaa). |
Muuttumaton: Ikkunashoppailin rautaa. | Muuttumaton: Ikkunashoppailin rautaa. |
Viihdekulutus #
- The Trail Went Cold: 114: Henry Baltimore Jr. and Oliver Munson
- standupmaths: New Superpermutations Discovered!
- Webbidevaus.fi: Jakso 30: Webbidevaus.fi!
- History of GNOME: Episode 2.2: Release Day
- Jay & Miles X-Plain the X-Men: 238: Meet Them Where They Are
- Spinnin' Records: Spinnin' Records Miami 2019 - Day Mix
- Boiler Room: Saoirse | Boiler Room x Eristoff x United Identities: Amsterdam
- RiffTrax: Kingdom of the Spiders
- RiffTrax: The Galaxy Invader
Responses
Comments are closed.