Nousin 6.14. Väsytti jonkin verran. #

Sen verran rutiinit ruosteessa, etten salille lähtiessäni muistanut tarkistaa lieden valoja niin kuin normaalisti joka kerta ruukaan, joten piti palata tuosta Ruittupuiston laidalta takaisin tarkistamaan. #

Salilla tein kevennetysti vähän kaikkea, lopuksi venyttelin vajaan tunnin. Jalkoja tein erityisvähän, koska polvet tuntuvat vieläkin vähän arilta. #

Kävelin kotiin. #

Kävin suihkussa. Söin riisipuuron. #

Yritin jatkaa NAS-projektia, mutta kotipalvelin päätti ruveta kentturoimaan juuri silloin (projektiin liittymättömistä syistä, jollei sitten mustasukkaisuuttaan), ja sen kanssa taistellessa haaskautuikin sitten koko iltapäivä. #

Sainpahan kuitenkin asennettua uudet muistikammat nyt sitten myös siihen. Memtestinkin taas ajoin. Sitä varten piti kaivaa kaapista romppu, sillä memtest86+ ei toimi EFI-buutista, enkä tähän hätään keksinyt miten tuon HP:n saisi buuttaamaan usb-tikulta perinteisesti. #

Valmistajalta olisi tullut BIOS-päivityskin (Intelin Spectre-paikot), mutta en ruvennut sitä nyt tähän samaan syssyyn värkkäämään. #

Viihdekulutus #

Responses

Comments are closed.