Nousin 6.33. Väsytti, mutta vähemmän kuin eilisaamuna. #

Kävelin salille. Voimalan aidan vierellä oli jänisemo kahden poikasen kanssa (veikkaan, koska jäniksiä oli yksi iso ja kaksi keskenkasvuista). #

Aloitin jalkatreenit taas soutelulla ja pyörän voimaohjelmalla. Sitten tein selän ojennuksia ja sen jälkeen takareiden koukisteluita yksi jalka kerrallaan. Siitä persprässiin ja lopuksi pohkeet. Ihan hyvä ja kokonaisuutena raskas treeni, vaikkeiväthän nuo kunnon superraskaita liikkeitä täysin korvaakaan. #

Polvet eivät kuitenkaan ole parantuneet, joten seuraavaksi on kai vähennettävä kävelylenkkejä. Kävellessä niitä ei kyllä särje (yleensä), ja ylipäänsä sitä särkyä tuntuu olevan enemmän silloin, kun en ole liikkeellä, niin kuin eilen. #

Kävelin kotiin. Tullessani kävin pyykkituvalla varaamassa vuoron. #

Kävin suihkussa, sitten vein pyykit tuvalle pyörimään. Söin riisipuuron, sitten pötköttelin ja tyhjensin syötteenlukijaa. Kamarin ikkunan takana rapisteli ja naputteli jokin eläin, mutta siellä ei näy mitään kun verhon avaa. Sillä on ehkä pesä katonrajassa ja siellä rapistelee. #

Takaisin pesutuvalle lähtiessäni oli posteljooni juuri parkkeerannut autonsa pihaan, ja arvasin, että nyt se käy paketin kanssa ovella justiin sillä aikaa kun olen siirtämässä pyykkejä. Hoidin pyykit pesutuvalla niin nopeasti kuin pystyin, ja harpoin takaisin, mutta en siltikään ehtinyt, vaan lapun se oli taas jättänyt. #

Ripustin ripustettavat pyykit, sitten aloittelin tämän kirjoittamista. #

Taittelin pyykit kuivausrummusta koriin, toin tänne ja nakkelin kaappiin. #

Ajelin Smarkettiin noutamaan paketin. Sieltä ajoin Linnanmaalle, kävin Prismassa, ja sitten ajoin kotiin. Söin päivällisen ja lämmitin porkkanapapukalapullat. #

Join viisi kupillista kahvia. Tutkin Amazonin lähetystä. Luulisi näillä nyt taas vähän pääsevän etiäpäin. #

SATA-kaapeleita, -sovittimia, ruuveja sun muuta levyasematarviketta

Nimipalveluissa oli pöytäkoneella jotain häikkää. Sain sen korjattua, mutta perimmäistä syytä en onnistunut jäljittämään. #

Kävin pyöräilemässä vakiolenkin myötäpäivään. Puolen tunnin heikotus ei tällä kertaa iskenyt ollenkaan, mutta Kaakkurin ja Limingantullin välillä tuli kyllä se loppuväsy mikä aina silloinkin, kun alla on ollut kävelylenkki. #

Aiemmin päivällä oli vielä +5 astetta, mutta iltaa kohti viileni niin, että lähtiessäni enää +4 ja kotiin palatessani +3. Tiputrikoilla olin ensimmäistä kertaa tälle kaudelle, ohut kerros pitkiä välissä, ja kevyet kengät. Varpaita meinasi vähän palella, loppumatkasta sormiakin (sormikkaista huolimatta). Mutta eipä toisaalta tullut hikikään. #

Viihdekulutus #

Responses

Comments are closed.