Nousin 6.45, ei väsyttänyt kovin paljon. #
Aamupuuron syötyäni keitin riisipuuron ja paistoin kaalikanan. Latasin ja käynnistin astianpesukoneen, sitten pyöräilin mutkan kautta kierrättämään muovia, ja sieltä Prismaan. #
+2, aurinkoista, kohtalaista tuulta. Enin osa teistä oli jo sulia, muutamin paikoin jo kuiviakin taas. Pisin luminen pätkä taisi olla varjopaikassa baanalla, mutta vakiolenkin voisi varmaan jo taas kiertää teiden puolesta ihan hyvin. #
Jostain syystä pyöräillessä popsahtelee aina mieleen kummallisia makumuistoja. Tänäänkin ensin jostain karkista, joka oli luultavasti Lauantaipussissa (en tiedä onko vielä nykyisinkin). Sitten vähän sen jälkeen ässäkekseistä, joista en edes muista, että missä niitä olen syönyt. Yritin sitten etsiä Prismasta pientä pakkausta niitä ässiä, mutta niitä myytiin vain isoissa pusseissa (esim. Tasangon Kaneliässä, 400 g). #
Kotona leikkasin parran ja kävin suihkussa, sitten keitin pottuja ja kuorin, pilkoin ja keitin muusijuurekset. Tyhjensin astianpesukoneen. Aloittelin tämän kirjoittamista. Muusasin muusin ja söin kalapuikkojen kanssa. #
Taivas meni pilveen ja alkoi taas sataa lunta, vaikka yhä plussan puolella, vähän aiemmin vielä +4. Sitten loppui lumisade ja alkoi taas paistaa, ja illalla jo +5. #
Hoitelin sekalaisia kanbankortteja, enimmäkseen näiden työn alla olleiden sekalaisten laitteiden viimeisiä pieniä säätö- ja testaushommia. #
Viihdekulutus #
- CosmicSkeptic: Matt Dillahunty | Extended Dialogue on Veganism | Cosmic Skeptic Podcast #3
- Rocket Lab: STP-27RD Launch - 05/05/2019
- Spinnin' Records: Spinnin' Sessions Radio - Episode #312 | Garmiani
- Mixmag: BUSY P B2B MYD Ed Banger Showcase at BUDX PARIS
- Boiler Room: Phillip Jondo | Listen! x Boiler Room
- Boiler Room: Rheinzand (Dj) | Listen! x Boiler Room