Nousin 7.07. Väsytti, ja olisi vielä nukuttanutkin. #

Kävelin salille. Jänis ajoi vimmatusti takaa toista Topeliuksenpuiston polulla ja siinä ympärillä. #

Salilla tein vatsalihakset (vähän ponnettomasti) ja olkapäitä (ihan hyvästi). Siellä lapuilla ilmoitettiin, että lähipäivinä alkaa jäähdyttimien asennus. Cool! Viime kesänä siellä olikin vähän turhan hikiset oltavat. #

Kävelin kotiin. Söin riisipuuron, sitten lähdin pyöräilemään myötäpäivälenkin. Kiersin alussa taas Pateniemen kautta. Poikkimaantien sillalta kiersin nyt Maikkulaan puhelimen Mapsin avulla vähän eri kautta kuin tavallisesti, Knuutilankankaan läpi, Sieltä olikin oikein hyvä ajaa, paljon kauempana isoilta autoteiltä kuin tavallinen reittini (Knuutilanrannan läpi ja Kajaanintien viertä), ja tasaisempaa asvalttiakin. #

+8, samanlaista tuulta kuin eilen, eli nyt Raitotiellä vastaista, mutta loppusuorilla sitten myötäistä. Alussa umpipilvistä, jonka takia alkumatka ei asteista huolimatta ollut juurikaan eilistä lämpimämpi, ja pientä sateen mahdollisuuttakin oli ennustettu, mutta yhden pisaran vain heitti lenkin perää lähestyessäni, sitten alkoi aurinko pilkahdella vähitellen yhä enemmän. #

Lopussa kaarsin ex tempore Hietasaarenkierrokselle, ja kyllä sieltä jo ihan hyvin läpi pääsi. Vähän rällikköä paikoin vielä, mutta lunta ei enää ollut kuin yhdessä kohtaa muutaman metrin matkalta. Aika vähän ihmisiä silti liikkeellä, vain joku koululaisporukka (jonkin sortin rastikoulutusta terveellisistä ruokatottumuksista ilmeisesti), ja lintutornin liepeillä kaikkiaan kolme putkimiestä#

Kotona kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. Join kuusi kupillista kahvia ja aloittelin tämän kirjoittamista. Sumplin ja kalenteroin lähipäivien eestaassuhausta. #

Illalla kävin syömässä Da Mariossa, Janne tarjosi. Kotiin tullessani kävin pesutuvalla sammuttamassa kuivaushuoneesta valot, jotka joku oli jättänyt päälle. #

Muokkaukset #

Tue May 7 20:52:21 2019 Wed May 8 14:54:17 2019 #
Muuttumaton: Kotona kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. Join kuusi kupillista kahvia ja aloittelin tämän kirjoittamista. Sumplin ja kalenteroin lähipäivien eestaassuhausta.Muuttumaton: Kotona kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. Join kuusi kupillista kahvia ja aloittelin tämän kirjoittamista. Sumplin ja kalenteroin lähipäivien eestaassuhausta.
Poistettu: Illalla kävin syömässä <a href="https://www.damario.fi/">Da Mariossa</a>, <strong>Janne</strong> tarjosi. Lisätty: Illalla kävin syömässä <a href="https://www.damario.fi/">Da Mariossa</a>, <strong>Janne</strong> tarjosi. Kotiin tullessani kävin pesutuvalla sammuttamassa kuivaushuoneesta valot, jotka joku oli jättänyt päälle.

Viihdekulutus #